Kohderyhmä: 3–5-vuotiaat vanhempineen. Tehtävän lopuksi on sovellettu toimintamalli 0-3-vuotiaille ja heidän vanhemmilleen (tai muille turvallisille aikuisille).
Kesto: 60–120 min
Tavoitteet:
- Lasten oma tunneilmaisu vahvistuu.
- Vanhempien ymmärrys oman lasten tunteista lisääntyy.
- Toimintarata kehittää perheiden yhteistoiminnan taitoja.
- Päiväkodin / kirjaston / perhekeskuksen ja perheiden välinen vuorovaikutus syvenee.
Tarvikkeet:
- Piirustuspaperia, väriliituja ja puukyniä
- Kierrätysmateriaaleja askarteluvälineiksi, esim. nappeja, pullonkorkkeja, lankarullia, aikakauslehtiä, koristenauhoja, vanhoja lahjapapereita
- Saksia, teippiä ja askarteluliimaa
- Roolivaatteita (esim. huiveja, vöitä, hattuja, lääkärin takki) sekä leikkivälineitä (sänky, peitto, tyynyjä)
Ennakkotehtävä
Pyytäkää jokaista toimintaradalle osallistuvaa lasta perheineen valitsemaan jo etukäteen yksi lapselle tärkeä mediahahmo ja pohtimaan sen aiheuttamia tunteita. Onko hahmo pelottava vai hauska, tavallinen vai erikoinen? Toimintaradalle kannattaa ottaa mukaan jokin valittuun hahmoon liittyvä esine, kirja tai lelu.
Valmistelut
Järjestäkää päiväkodin, kirjaston tai perhekeskuksen tiloihin kolme toimintarastia. Jokaista rastia varten on hyvä varata erillinen rauhallinen tila. Jokaisella rastilla tulee olla ohjaaja, joka kertoo perheille rastin tehtävän ja auttaa heitä toiminnassa. Neuvokaa perheet kiertämään rastit oikeassa järjestyksessä omassa tahdissaan. Toimintapisteet voi halutessaan somistaa teeman mukaisesti.
Toiminta
Rasti 1
Piirtäkää piirustuspaperille lapsen valitsema mediahahmo ja keskustelkaa työn aikana siitä, minkälaisia tunteita hahmo lapsessa herättää. Onko lapsen valitsema hahmo hassu tai jotenkin muuten ihana? Vai onko se hurjapäinen tai vaarallinen? Piirtämisen mallina voi käyttää perheen mukana olevaa lelua, kirjaa tai esinettä.
Antakaa lapsen sitten kertoa, minkälainen olisi pelottava mediamörkö tai -pöpö. Miltä se näyttää ja mitä se tekee ihmiselle? Piirtäkää myös pelottava mediamörkö tai -pöpö paperille yhdessä lapsen ohjeiden mukaan.
Rasti 2
Keksikää erilaisia lääkkeitä mediapöpöjä vastaan. Lääkkeet auttavat pelottavan mediapöpön parantamisessa. Askarrelkaa lääkkeitä ja rohtoja, medialääkärin tarvikkeet sekä pieni lääkärinlaukku kierrätysmateriaaleista. Lääkärinlaukku voi olla vaikka aikakauslehtipaperista taiteltu ja kokoon teipattu kirjekuori, johon lisätään nauha olkahihnaksi.
Rasti 3
Kuvitelkaa, miltä näyttää medialääkäri, joka lääkitsee ja parantaa mediapöpöjä. Entä millainen on sankari, joka pelastaa maailman mediamöröiltä? Leikkikää medialääkärin vastaanotolla -leikkiä. Lapsi saa olla medialääkäri, ja aikuinen tulee parannettavaksi vastaanotolle.
0-3-vuotiaiden toimintamalli
Tehtävässä lapsi pääsee pohtimaan erilaisia mediahahmoja turvallisesti aikuisen kanssa. Tehtävässä ei käytetä ruutuaikaa.
Kohderyhmä: 0-3v
Kesto: 15-45min
Tavoitteet:
- Lasten oma tunneilmaisu vahvistuu.
- Vanhempien ymmärrys oman lasten tunteista lisääntyy.
Tarvikkeet:
- Tabletti/tietokone/älypuhelin
- Tulostin
Aikuinen valitsee viisi lapselle tuttua mediahahmoa (esim. satukirjasta tai ohjelmasta). Hahmoista kopioidaan/tulostetaan kuvat ja näytetään ne lapselle. Tehtävään kannattaa valita mahdollisimman erilaisia hahmoja. Aikuinen voi kysyä lapselta seuraavia kysymyksiä:
Mikä hahmo on hauska? Entäpä vähän jännittävä tai pelottava?
Kuka hahmoista on suosikkisi?
Missä kaikkialla olet hahmon nähnyt?
Lapsi voi osoittaa hahmoja vastatakseen. Lapsi voi myös kertoa, miten hahmon kokee tai millaisia tunteita kukin hahmo aiheuttaa.
Pohdinnan jälkeen tehtävää voidaan jatkaa leikkimällä lapsen suosikkimediahahmoja ja etsimällä kotoa/päiväkodista rekvisiittaa leikin tueksi. Annathan lapsen ideoida leikkiä vapaasti!
Toimintaradan ohjeistus on julkaistu Mediametkaa! Osa 10 – Mediakasvatuksen parhaat käytännöt -kirjassa vuonna 2018. Kirjan on kustantanut PS-kustannus. Tehtävään on päivittänyt 0-3 vuotiaiden toimintaratamallin Iida Oikonen 2026.
Avainsanat
Katso myös
Tuntisuunnitelma
Mainosetsivät
Mainosetsivät -oppimateriaalissa tunnistetaan, tulkitaan ja suunnitellaan mainoksia. Kokonaisuus sopii alle kouluikäisille.
Artikkeli
Äänitaide
Tämä oppimateriaali innostaa pohtimaan äänen merkitystä erilaisissa yhteyksissä ja kannustaa kokeilemaan oman äänitaiteen tekemistä.
Pohdintatehtävä
Tehtävä: Retoriset keinot ja vaikuttaminen
Tekijät: Minna Laakso ja Mediametka Kohderyhmä: Tehtävä sopii yläkouluikäisille, toiselle asteelle ja aikuisille. Oppitunnin kesto:…
Northern Script 2017
Mediametka launched Northern Script for the first time in May 2017. Northern Script was developed…
Northern Script 2018
Northern Script was held for the second time in 2018. The program was launched with…
Ohjelma | Mediametkan Oivallus-seminaari 8.10.2025
Mediakasvatuksen merkittävä rooli demokratiakasvatuksessa Seminaaritilat tarjoaa Monitoimitalo 13, osoitteessa Pellavatehtaankatu 4, Tampere (tila on esteetön)…
Oivallus-mediakasvatusseminaari 8.10.2025
Mediakasvatuksen merkittävä rooli demokratiakasvatuksessa Länsimainen demokratia tuntuu olevan uhattuna. Niin media meille kertoo. Onko totuus…
Satuhetki
Satuzoom lapsenlapsen kanssa
Tekijät: Mediametka. Tehtävä perustuu Ylisukupolvinen luovuus -hankkeen eläkeläisosallistujan Pentti Palomäen korona-aikana toteuttamaan sadunkerrontazoomiin. Jos olet…
Tuntisuunnitelma
Elämänkaarivideo tutoriaalin avulla: tehtävä kirjastoille
Tekijät: Mervi Maatela ja Mediametka Kohderyhmä: Tehtävä sopii iäkkäiden kanssa työskenteleville ammattilaisille, esim. kirjastotyöntekijöille. Työpajan…
Pohdintatehtävä
Reflektiotehtävä: Ylisukupolvinen kohtaaminen ammatillisessa opetuksessa
Tekijä: Mirja Pouke ja Mediametka Koska moninaisuuden käsitteeseen liittyy eri tekijöitä, ovat myös moninaiset kohtaamismahdollisuudet…
Artikkeli
Iäkkäiden luovuus ja mediataidot
Mari Maasilta Vanhempien ikäpolvien media- ja digitaidot poikkeavat monin tavoin nuoremmista. Yleisen käsityksen mukaan ikäihmiset…
Artikkeli
Ylisukupolviset kohtaamiset mediakasvatuksessa
Mari Maasilta Mediametkan, Amazementin ja Eläkeliiton yhteisen, vuosina 2023-24 toteuttaman Ylisukupolvinen luovuus -hankkeen tarkoituksena oli opettaa…









