ElokuvaÄäni
Artikkeli
4–6-vuotiaat7–9-vuotiaat10–12-vuotiaat
MonilukutaitoOsallistuminen
KuvataideMusiikki
AskarteluvälineetMikrofoniTablet

Äänitaide

Äänitaide on monialaista taidetta. Äänitaide tarkoittaa taiteen tekemistä äänillä ja äänistä. Tämä oppimateriaalikokonaisuus innostaa pohtimaan äänen merkitystä erilaisissa yhteyksissä sekä kannustaa kokeilemaan oman äänitaiteen tekemistä.

Materiaalin ovat toteuttaneet Sara Sintonen, Emilia Erfving ja Joonatan Puha vuonna 2018. Materiaalin tekemistä on tukenut Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan Digiloikkahanke.

Mitä on äänitaide?

Äänitaiteen tarkka määritteleminen on hieman hankalaa, sillä raja äänitaiteeseen luettaviksi teoksiksi ja musiikiksi on häilyvä. Kuten musiikkia, äänitaidetta voidaan tuottaa myös esineillä ja soittimilla, etsien niistä taiteilijaa puhuttavia sointeja ja värejä. Äänitaidetta voi myös toteuttaa erilaisilla koneilla, installaatiolla ja teknologioilla.

Äänitaiteessa käytetään tyypillisesti sellaista äänimateriaalia, joka on jotain muuta kuin säveliä ja useamman sävelen yhtäaikaista tuottamaa, perinteistä musiikillista harmoniaa. Äänitaiteessa ääntä voidaan tallentaa ja muokata digitaalisesti tai tuottaa akustisesti. Akustiset teokset ovat kuulijoille kokemuksina ainutlaatuisia ja esitystilanne on usein osa teosta.

Ääniä tuulessa

Oletko miettinyt, että tuulikelloja voisi rakentaa erilaisista materiaaleista?
Minkälainen tuulikello soi kiinnostavimmin?
Mistä ei lähde juurikaan ääntä?

Minkälaisen tuulikellon sinä rakentaisit?

Suunnitelkaa ja rakentakaa erilaisia tuulikelloja. Vertailkaa niiden sointia keskenään ja tallentakaa mahdollisuuksien mukaan myös niiden ääntä.

Mitä havaitsette erilaisten materiaalien tuottamistä äänistä? Mitkä kaikki tekijät vaikuttavat tuulikellon sointiin?

Äänten tuottaminen

Tunnistatko erilaisia äänilähteitä? Mikä saa aikaa tuon rohisevan, karkean äänen?

Arvaatteko, mistä seuraavat äänet ovat peräisin? Voitte käyttää apuna kuvavihjeitä.

Äänet ja musiikki, mukaan lukien melu ja hiljaisuus, ovat dynaamisia, vaikuttavia ja monipuolisia ilmiöitä. Ääni on merkittävä niin informatiivisessa, kerronnallisessa kuin kulttuurisessakin mielessä. Erilaiset äänet voivat kantaa mukanaan valtavasti monipuolista informaatiota. Ääni on hyvin luonnollinen tapa ilmaista ja esittää asioita. Luonnollisuudessaan ja aineettomuudessaan siihen suhtaudutaan usein itsestäänselvyytenä, kunnes se alkaa häiritä.

Erilaisten äänten digitaalinen tallentaminen ja muokkaaminen on nykyään helppoa, joten jokainen voi itse kokeilla ääniteosten tekemistä. Ota inspiraatioksi vaikkapa sinulle mieluinen runo ja tee sen pohjalta äänitaidetta. Tai kokeile työstää tarina ilman puhetta – tai äänitä vaikkapa lempipaikkasi äänimaisemaa talteen. Voit myös kokeilla oman teoksen tekemistä käyttämällä ja muokkaamalla äänipankin valmiita materiaaleja.

Äänisuunnittelijan työhön voi tutustua esimerkiksi Instagramissa oddiostudio-kanavalla.

Ääni tarinana

Audiovisuaalisessa kerronnassa äänellä on usein tarinaa ja tunnelmaa koossa pitävä vaikutus. Kurkista, miten samaan videoon toteutetut kaksi eri ääniraitaa muuttavat tarinaa, tunnelmaa ja  merkitystä aivan toiseen suuntaan.

Suunnittele äänimaisema

Kokeile itse toteuttaa video käyttämällä kuva- ja äänikerrontaa (ilman puhetta). Voit käyttää oheisten pankkien tarjoamia valmiita materiaaleja ja kokeilla, kuinka eri kuva-ääni -yhdistelmät tuottavat erilaisia merkityksiä. Tai voit käyttää materiaaleista vain kuvia tai ääniä ja tehdä muut itse. Videon koostamista varten tarvitset videoeditoriohjelman. Äänten muokkaamista kannattaa kokeille äänieditorilla ja tuoda sitten muokattu äänitiedosto videoeditoriin.

Äänen tuottaminen musiikkiohjelmilla

Ääntä voidaan tallentaa ja muokata tietokoneelle tai älylaitteelle ladattavalla musiikkiohjelmalla (engl. music software).

Maksullisia ohjelmia

  • Ableton
  • Logic
  • Cubase
  • Fruity Loops
  • Studio One
  • Reason

Ilmaisia ohjelmia

  • Audacity
  • Ardour
  • Tracktion 4 (tai 5 tai 6)
  • Garageband

Audacity on ilmainen, yksinkertainen ja nopein omaksua, mutta ei tue Audacityn ulkopuolisia efektejä tai samplereita. Perinteiseen äänen muokkaamiseen se on kuitenkin hyvä ohjelma.

Musiikkiohjelmassa tallennettua ääntä voidaan käsitellä joko audioraitana tai sampler-ohjelmalla. 

Audioraidan muokkaus on lähtökohta kaikissa musiikkiohjelmissa, ja se tapahtuu kaikissa ohjelmissa samalla periaatteella. Audio ladataan ohjelmaan, joka ilmestyy horisontaaliselle raidalle. Tällä raidalla audiota voidaan editoida ja miksata.

Toinen vaihtoehto on audion käyttäminen sampler-ohjelman avulla. Abletonissa on integroitu sampler, ja oikeastaan kaikissa maksullisissa ohjelmissa on sampler-ohjelma. Ensin sampleri avataan musiikkiohjelman sisällä. Audio ladataan sampleriin, jossa sitä voidaan soittaa tietokoneeseen liitetyillä koskettimilla (midi-koskettimet). Audacity ei tue sampler-ohjelmia. Muissa ilmaisohjelmissa ei ole omaa sampleria, mutta niihin voi ladata ulkopuolisen samplerin. Hyvä ja monipuolinen ilmainen sampler-ohjelma on esimerkiksi Vember Audion Shortcircuit. Loistava maksullinen sampler-ohjelma on esimerkiksi Native Instrumentsin Kontakt 6.

Mistä ääniä voi saada?

Ääniä voi itse äänittää esimerkiksi kännykän tai tietokoneen mikeillä. Jos haluaa parempilaatuista audiota, on suositeltavaa hankkia tietokoneeseen ulkoinen äänikortti.

Mikä on äänikortti?

Ääniä voi myös ladata erilaisilta sivuilta. Esim. näiden sivujen ilmaiset samplet ovat rojaltivapaita!

Äänen ja videon yhdistäminen

Videoita ja ääntä voi yhdistää videon editointiohjelmilla.

Maksullisia ohjelmia

  • Adobe Premiere Pro
  • Final Cut Pro

Ilmaisia ohjelmia

  • Windows Movie Maker
  • Apple iMovie
  • Adobe Premiere Clip (älypuhelimille)

Vinkit ja linkit

The Magic of Making Sound

Andrew Huang: Music with Household Items

Avainsanat

MediakasvatusMonilukutaitoOsallisuusÄäni

Katso myös

Pelit

Tuntisuunnitelma

Pelityöpaja

Yhä useampi lapsi saa oman älypuhelimen aloittaessaan koulun. Samaan aikaan myös mediankäytön säätelytaitoja on hyvä harjoitella.