Mari Maasilta
Mediametkan, Amazementin ja Eläkeliiton yhteisen, vuosina 2023-24 toteuttaman Ylisukupolvinen luovuus -hankkeen tarkoituksena oli opettaa mediataitoja ikäihmisille nuorten avulla ja tarjota mahdollisuuksia ylisukupolviselle kohtaamiselle. Tässä artikkelissa pohdin ylisukupolvisten kohtaamisten merkitystä hankkeeseen osallistuneille tekemieni haastattelujen pohjalta.
Iäkkäiden ja nuorten välinen kohtaaminen
Suomalaisessa yhteiskunnassa eri ikäryhmiin kuuluvat henkilöt ovat vähän tekemisissä keskenään verrattuna esimerkiksi Etelä-Euroopan samoissa talouksissa eläviin usean sukupolven suurperheisiin. Jo varhaisesta iästä lähtien päiväkotilapset sosiaalistuvat lähinnä oman ikäryhmänsä kanssa. Koulussa ollaan tekemisissä oman luokan oppilaiden kanssa ja sama jatkuu ammattioppilaitoksissa ja korkeakouluissa. Nuoret perheet seurustelevat toisten nuorten perheiden kanssa ja aikuiset harrastavat aikuisten kanssa. Eläkeiässä siirrytään eläkeläisten kerhoihin ja harrastuksiin.
Arjessa ylisukupolviset kohtaamiset rajoittuvat suurimmaksi osaksi omaan perheeseen. Tästä kertovat myös Ylisukupolvinen luovuus -hankkeeseen osallistuneet ikäihmiset. He ovat melko paljon tekemisissä omien lastensa ja lastenlastensa kanssa, erityisesti silloin kun lapsenlapset ovat pieniä, mutta oman perheen ulkopuolisia lapsia tai nuoria tavataan harvemmin.
Toki ammatillinen tausta vaikuttaa sukupolvien välisten kohtaamisten määrään. Jos on työelämässä toimiessaan ollut tekemisissä lasten ja nuorten kanssa, esimerkiksi opettajana tai nuorisotyöntekijänä, kohtaamiset nuorten kanssa tuntuvat eläkkeelle siirtymisen jälkeenkin edelleen helpoilta ja luontevilta. Tästä esimerkin antaa entinen opettaja, joka vierailee edelleen entisessä koulussaan. Hän veisi eläkeläisiä jopa luokkahuoneisiin osallistumaan nykyisten oppilaiden mediakasvatustunneille, jos opetussuunnitelmat vain siihen joustaisivat.
Vaikka kohtaamisia olisikin harvoin, sitä tärkeämpiä ne ovat. Lähisuvun tapaamisista ja erityisesti perhejuhlista halutaan myös muistoja valokuvien ja videoiden muodossa. Tarve muistojen tallentamiseen motivoi työpajaan osallistumista ja halua oppia uusia mediataitoja tai käyttämään digitaalisia laitteita entistä monipuolisemmin.
Eräs työpajaan osallistunut isoisä kertoo, kuinka hänen Mediametkan vetämästä työpajasta saamansa oppi pääsi pikaisesti käyttöön, kun perheessä oli uusimman lapsenlapsen ristiäiset. Aiemmin hän olisi jäänyt passiiviseksi kuvattavaksi, mutta saatuaan lisää ymmärrystä videokuvauksesta, hän saattoi aktiivisesti antaa ideoita ja vaikuttaa tilaisuudesta tehtävän videon kuvakulmiin, tärkeimpänä tietenkin vauvan ja vaarin yhteisotokset.
Median luovasta käytöstä sukupolvien välisen yhteyden säilyttämiseksi kertoo myös toinen isoisä, joka oli korona-aikana keksinyt tallentaa digitaalisesti itse keksimiään tarinoita lapsenlapsilleen, koska kasvokkaiset tapaamiset olivat koronasulun takia mahdottomia. Samoja tarinoita hyödynsi myöhemmin hänen aikuinen tyttärensä, joka kehitti niiden pohjalta tanssikoulunsa oppilaiden esittämän tanssisadun.
Mediatyöpajat irrottavat stereotyyppisestä ajattelusta
Vähäiset kohtaamiset eri sukupolvien ja ikäryhmien välillä voivat johtaa ennakkoluuloihin ja stereotyyppiseen suhtautumiseen. Nuoret nähdään helposti nenä kiinni matkapuhelimen tai läppärin ruutuun liimautuneena massana, joka ei korvaansa lotkauta, jos vanhemman ikäpolven edustaja yrittää kysellä kuulumisia. Vastaavasti nuori saattaa kokea itsensä vaivautuneeksi ikäihmisten uteluista tai leimata kaikki viisikymmentä vuotta täyttäneet fossiileiksi, jotka eivät erota Snapchattia YouTubesta.
Ylisukupolvinen luovuus -hanke osoittaa, että ainakaan kiinnostuksen puute ei ole ylisukupolvisten kohtaamisten esteenä. Hankkeeseen osallistuneet ikäihmiset ottivat uteliaana vastaan työpajat, joissa heillä oli tilaisuus oppia uusia luovia mediataitoja itseään jopa 50-60 vuotta nuorempien kanssa. Koulutusta pidettiin positiivisella tavalla erilaisena, koska parityöskentelyssä “törmäytettiin” erilaisesta kokemusmaailmasta tulevia eri-ikäisiä ihmisiä. Ikäihmiset tunnustavat, että työpajoihin osallistuneet nuoret olivat heitä itseään taitavampia ja ottivat sen vuoksi ilolla vastaan heidän apunsa. Työpajat saivat kiitosta myös konkreettisuudesta eli siitä, että opituille asioille löytyy helposti käyttöä omassa arjessa.
Tärkeää on päästä jakamaan omia kokemuksia ja osaamista
Parhaan mahdollisuuden henkilökohtaiseen tutustumiseen ja kokemusten vaihtoon antoivat haastateltavien mukaan työpajat, jotka perustuivat opiskelija ja eläkeikäinen -työparityöskentelyyn.
Hankkeessa Mediametka oli vastuussa nuorten rekrytoinneista ja onnistunut luonnollinen lähestymistapa tuli ammatillisen oppilaitosyhteistyön kautta. Oppilaitosyhteistyössä opettajat ilmoittivat mukaan toisistaan hyvin erilaisia opiskelijaryhmiä niin ammattioppilaitoksista, ammattikorkeakouluista kuin yliopistoista. Opiskelijoita yhdisti se, että he kaikki työelämään siirtyessään tulevat työskentelemään myös eläkeikäisten kanssa.
Työpajoissa parityöskentelyn asetelmana oli nuoren oma ohjaajuus, jolla hän tuki ja auttoi iäkästä käytännön mediataidoissa, kuten matkapuhelimen toimintojen ja sovellusten käytössä. Nuoret saivat näin työelämässä tarvittavaa kokemusta ja vuorovaikutustaitoja iäkkäiden kohtaamisessa. Tutustumista työpajassa helpotti omiin aineistoihin perustuva tehtävä, johon kumpikin osapuoli toi jotain henkilökohtaista itsestään vanhojen valokuvien muodossa.
Mediametkan työpajoissa nuoret ja iäkkäät saivat toisiinsa käytännön kosketuspintaa omien elämänkaaritarinoiden kautta. Nuorten hellyttävät päiväkotikuvat ja eläkeikäisten kellastuneet rippikuvat antoivat pohjaa kokemusten vertailulle. Kun tavoitteena oli tehdä valokuvien pohjalta yhteinen video, kuvien tilanteista kertominen johti nopeasti luontevaan keskusteluun, vaikka molempia osapuolia olisi aluksi vähän jännittänyt. Monesti työpaja johti myös nuoren ja iäkkään vapaamuotoiseen verkostoitumiseen ja yhteystietojen vaihtoon. Kiinnostus työparin elämään ja kokemuksiin syntyi yhteisen tekemisen kautta. Työpajojen etuna nähtiin erityisesti se, että niissä kohtasivat keskenään todelliset ihmiset, eivät stereotyyppiset käsitykset toisesta.
Työpajaan osallistuneet iäkkäät arvelivat, että hankkeeseen osallistuminen antoi merkityksellisyyden tunnetta nuorille, jotka pääsivät työpajoissa jakamaan omaa osaamistaan ja taitojaan itseään vanhemmalle ihmiselle.
Miten suhtautua eri ikäiseen työpariin?
Nuoret, jotka harvemmin pääsevät seurustelemaan itseään vanhempien ihmisten kanssa, saattavat jännittää kohtaamista heidän kanssaan. He eivät välttämättä tiedä, miten uudessa tilanteessa tulisi käyttäytyä. Ylisukupolvinen luovuus -hankkeeseen osallistuneet eläkeläiset haluavat liennyttää näitä pelkoja. Heidän mielestään aitous ja luonnollisuus sukupolvien välisessä kohtaamisessa riittää. Ainakaan ei tarvitse “esittää” mitään sellaista, mitä todellisuudessa ei ole.
Iäkkäät odottavat vuorovaikutukselta nuorten kanssa peruskohteliaisuutta ja tasa-arvoista kohtaamista. Myös toisen kuunteleminen ja ymmärtäminen ovat olennaisia empatiataitoja.
Haastateltavat toteavat, että kiinnostuksen ja kunnioituksen on oltava molemminpuolista. Jos kokoonnutaan oppimaan yhdessä mediataitoja, on vanhemman ihmisen luovuttava uskosta omaan erehtymättömyyteen ja kuunneltava, mitä toisella tässä asiassa kokeneemmalla on annettavaa.
Ikäihmisillä on tiettyjä rajoituksia, jotka olisi syytä ottaa huomioon ylisukupolvisessa yhteistyössä. Ilmeisimmät rajoitukset liittyvät iän myötä kehittyviin aistiheikkouksiin, kuten kuuloon ja näköön sekä liikkumiseen. Nuorten on syytä kiinnittää huomiota puhenopeuteen, riittävään äänenkäyttöön ja toistoon, jos haluavat tulla ymmärretyksi. Jos tehtävään liittyy paikasta toiseen liikkumista, ikäihmiset eivät välttämättä pysy nuorempien perässä tai tarvitsevat apua. Hitaampi liikkuminen tai tärisevät kädet eivät kuitenkaan tarkoita, että älyssä tai ajattelukyvyssä olisi vikaa.
Ylisukupolvisessa työssä tärkeintä on yksilöllinen kohtaaminen; niin nuoret kuin eläkeikäiset on kohdattava yksilöinä, ei homogeenisena joukkona, korostaa eräs työpajoihin osallistuneista.
Mari Maasilta (YTT, dosentti) toimi mediakasvatuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa vuosina 2014-2024. Hän jäi tehtävästään eläkkeelle syyskuussa 2024. Maasilta on mediatutkimuksen dosentti Tampereen yliopistossa.