Pelinkehitys – tulevaisuuden taito

Aikamme suurimmista mediakulttuurin ilmiöistä monet liittyvät yhä realistisimmiksi ja monimutkaisimmiksi muuttuviin peleihin ja niiden synnyttämiin viraaliksi nousseisiin ilmiöihin; maailman sulkeutuessa koteihinsa vuoden 2020 aikana pelaajat käyttivät yhä enemmän aikaa pelaamiseen ja pelinkehittäjät resursseja käyttäjien houkuttelemiseen.

Pelinkehitys nähdään ilmiön voimakkuudesta huolimatta yhä pelkkänä ammattimaisena professiona, todellisuudessa pelinkehityksessä on paljon osa-alueita, joiden osaamisesta kaikki voivat hyötyä ja samalla oppia pelejä tekemällä monia uusia arvokkaita taitoja. Näiden taitojen avulla pelaamisesta voi tulla kognitiivisesti kehittävämpää. Pelinkehityksen laajempana yläkäsitteenä digitalisaatio nähdään jo tärkeydeltään rinnakkaisena työelämätaitona luku- ja laskutaidon rinnalla. Mitä me kaikki voimme oppia pelien ja niiden kehittämisen avulla?

Ensin tarvitsemme määritelmän pelille ja pelinkehitykselle. Peli on monimutkainen kokoelma toisistaan riippuvaisia muuttujia, yhden pelissä helposti toteutettavan toiminnon takana on usein runsaasti muuttujia, jotka toimivat vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kun pelinsuunnittelija lisää peliin mielenkiintoisen poimittavan esineen, hän joutuu miettimään, mitä toimintoja esine aktivoi, miten esineen poimiminen näkyy hahmossa, millainen grafiikka sopii peliin jne. Pelinsuunnittelijan päätösten jälkeen pelitiimin muut jäsenet ryhtyvät hommiin, peliohjelmoija tekee koodin, graafikko suunnittelee esineen, äänisuunnittelija tekee äänen, kenttäsuunnittelija sijoittaa esineen ja testaajat antavat mielipiteensä esineen toimivuudesta. Monimutkaisen muuttujakokoelman luominen vaatii taustalle monipuolista osaamista. Tämä tekee pelinkehityksestä tulevaisuuden taidon, ei aihesisällön takia, vaan niiden monipuolisten taitojen takia, jotka harjoittuvat mielenkiintoisella tavalla pelinkehityksen aikana. Myös pelaaminen itsessään voi kehittää monipuolisesti erilaisia taitoja ja peleistä tuttujen elementtien tuominen pelillistämisen avulla osaksi muita ohjelmia tai toimintoja tekee näistä motivoivampia ja mielenkiintoisempia.

Mikä on mielenkiintoisin ja koukuttavin peli, jota olet pelannut? Mitkä asiat tässä pelissä saivat sinut flow-tilaan, imeytymään pelin maailmaan ja aiheuttamaan sinun kehossasi erilaisia tunnereaktioita? Miten tälle pelille voisi kehittää jatko-osan näitä elementtejä korostaen ja samalla tuoden yhden uuden sisältöelementin peliin? Tätä kysymystä pohtiessa käynnistyy vaativa kognitiivinen prosessi, pelin mielenkiintoiset elementit tulee osata nimetä ja siirtää uuteen kontekstiin sekä yhdistää ne uuteen elementtiin. Kysymykseen vastaaminen vaatii myös omien tunteiden ja flow-tilan elementtien analysointia. Prosessin edetessä ja muuttuessa monimutkaisemmaksi, joudumme vastaamaan omaan pystyvyyteemme liittyviin kysymyksiin: “Pystynkö minä tähän, osaanko kehittää minulle vierasta osa-aluetta?”. Tehtävän onnistuessa myöntävä vastaus nousee esiin ja minäpystyvyys vahvistuu.

Pelinkehitys pienenä harjoituksena tai laajempana toteutuksena kehittää ennen kaikkea kognitiivisia taitoja, ryhmätyötaitoja sekä minäpystyvyyttä. Pelin koukuttavuuden ja flow-tilan analysointi avaa kokonaan uuden ulottuvuuden myös pelaamisella ja sille, miten pelaaminen pelaajaa kehittää. Pelinkehitykseen tutustumisen jälkeen kaikki pelit näyttäytyvät erilaisilta ja enemmän yksilön ominaisuuksia parantavilta. Pelinteko tarjoaa erilaisille ihmisille mielenkiintoisen tavan kehittää itseään sekä syventyä itseään kiinnostavaan aihepiiriin, on se sitten suunnitteluun, ohjelmointiin, grafiikkaan, musiikkiin tai pelin sisältöön liittyvä. Mitä haluat oppia seuraavaksi kysymyksen voikin jatkossa kysyä muodossa: “Millaisen pelin kehität seuraavaksi?”

Jukka Lehtoranta (KM, FM), projektitutkija (Jyväskylän yliopisto), kouluttaja (Innokas-verkosto)