Oivallus-mediakasvatusseminaari 13.10.2022 Seminaaripäivänä tarjolla monenlaista ohjelmaa kirjastoissa Helsingissä ja verkossa
Mediametkan vuosittainen Oivallus-seminaari järjestetään 13.10. Pasilan kirjastossa, verkossa ja Keskustakirjasto Oodissa. Seminaari on maksuton ja…
Mediasiltoja rakentamassa -työpajat toivat nuoret ja iäkkäät yhteen Turussa
Keväisessä Turussa järjestettiin kaksi työpajakokonaisuutta. Ensimmäinen kokonaisuus käsitteli kirjan ja sen pohjalta tehdyn elokuvan yhtäläisyyksiä…
Mediasiltoja rakentamassa -hanke tuo sukupolvet yhteen
Mediasiltoja rakentamassa -hanke sai alkunsa jo keväällä 2021. Itse aloitin työskentelyn hankkeen parissa, kun sen…
Marraskuun työpaja JUUKA 2021
Hanketiimi TaM Ulla Turunen ja TaM Ilkka Ruuhijärvi suunnittelivat ja toteuttivat pilotinyhteistyössä juukalaisessa STEA-rahoitteisessa Ellinkulman…
Uusia oppimateriaaleja julkaistu!
Metkan nettisivuille on julkaistu viisi uutta oppimateriaalia, jotka on suunnitellut kouluttajamme Heidi Isotalo. Oppimateriaalit käsittelevät…
Metkan Äänityöpajassa pysähdytään äänen äärelle
Kulttuurikurkkaus Olen ollut viime syksystä mukana Metkan kouluttajana Espoon kaupungin Kulttuurikurkkaus-hankkeessa, jonka tavoitteena on lisätä…
Oivallus-seminaarin 2020 ilmoittautuminen käynnissä!
Ilmoittautuminen tapahtumaan on auki 25.9.2020 asti Ilmoittaudu mukaan täältä. Oivallus on maksuton koulutuspäivä käytännön mediakasvatustyötä…