Monilukutaito omaksi

Mediakasvatuskeskus Metka ry järjesti vuosina 2020 – 2022 Opetushallituksen rahoittamat Monilukutaito omaksi -hankkeen koulutukset. Hankkeen kumppanina toimi Hämeenlinnan kaupunki. Koulutuksiin ilmoittautui yli sata varhaiskasvattajaa.

Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa päiväkotihenkilökunnan mediakasvatusosaamista tarjoamalla konkreettisia välineitä tuoda mediakasvatus osaksi päiväkodin arkea. Koulutuksen aikana esiteltiin erilaisia selkeitä työpajamalleja, joiden avulla osallistujat pääsivät harjoittamaan omaa osaamistaan mediakasvatuskäytänteissä sekä vahvistamaan tieto- ja viestintäteknistä osaamistaan laitteilla, joita heillä päiväkodin arjessa on käytössään.

Koulutuksen aluksi kartoitettiin koulutuksiin osallistuvien omat osaamistavoitteet ja päiväkodissa käytettävissä olevat medialaitteet. Suurimmalla osalla oli käytettävissään tietokone, iPad, kamera ja puhelin. Kyselyyn osallistuneista varhaiskasvattajista 40% piti itseään monilukutaidossa perehtyjänä ja 40% perusosaajana. Loput vastaajista sijoittivat osaamisensa ammattilaisiksi, kehittäjiksi tai tunnustetuiksi asiantuntijoiksi. Muutama prosentti vastaajista oli sitä mieltä, ettei monilukutaidon opettaminen kuulu heidän tehtäviinsä.

Hankkeen tavoitteena oli mediakasvatuksen tuominen osaksi päiväkotien arkea vahvistamalla henkilökunnan osaamista. Lisäksi varhaiskasvattajille tarjottiin konkreettisia työkaluja varhaiskasvatussuunnitelman toteuttamiseen laaja-alaisen oppimisen saralla esittelemällä erilaisia mediakasvatuksellisia toimintatapoja sovellettavaksi päiväkodin arjessa. Osallistujien mielestä monilukutaidon opettaminen kannustaa luovaan ajatteluun ja tukee sosiaalista vuorovaikutusta.

Osallistujat kertoivat oppineensa erilaisten ohjelmistojen ja videoeditorin käyttöä sekä saaneensa perustaitoja stopmotion-animaation tekemiseen. Koulutuksesta sai osallistujien palautteen mukaan uusia ideoita, hyviä linkkejä ja lisätietoa mediakasvatuksesta. 

Hankkeen aikana tuotettu oppimateriaali on varhaiskasvattajille suunnattu ja hyödynnettävissä ilmaiseksi. Oppimateriaali sisältää työpajamalleja ja konkreettisia vinkkejä monilukutaidon opettamiseksi.

Monilukutaito omaksi -oppimateriaali: https://mediametka.fi/oppimateriaali/maukutaito/

Toivomme teille mielenkiintoisia hetkiä monilukutaidon parissa!