Tekijät: Mediametka. Tehtävä perustuu Ylisukupolvinen luovuus -hankkeen eläkeläisosallistujan Pentti Palomäen korona-aikana toteuttamaan sadunkerrontazoomiin.
Jos olet isovanhempi tai muu turvallinen läheinen, joka asuu kaukana lapsesta, jonka kanssa tahtoisi viettää aikaa, voit kokeilla viikottaista satuzoomia. Satuzoom on videotapaaminen, jossa keksitään satua yhdessä, videopuhelun välityksellä. Zoomiin voi valita jommankumman seuraavista lähestymistavoista:
- Tarinaa ei kirjoiteta ylös, kerrotaan vain yhdessä lasten kanssa ja annetaan ajatusten ja seikkailujen rönsyillä.
- Pidetään tuokiot lyhyinä ja kirjoitetaan tarinaa ylös. Näin kirjoitetuista saduista ja lapsen piirtämistä kuvista voi myöhemmin teettää tälle ikioman kuvakirjan.
Zoom-ohjelman käyttö ei ole välttämätöntä, vaan yhteinen sadunkerronta onnistuu mainiosti myös minkä tahansa videopuhelun välityksellä – esim. Whatsappissa. Jos lapsiosallistuja on herkästi innostuvaa sorttia ja keksii kovin jänniä ja innostavia käänteitä, voi olla hyvä pitää satuhetki hiukan ennen varsinaista nukkumaanmenoaikaa, ettei ruudun katsominen ja omien satujen keksiminen innosta pientä nukkumaanmenijää liian aktiiviseen tilaan.
Tehtävän kohderyhmä: Iäkäs aikuinen ja iltasatuikäinen lapsi
Ohje: Zoomin lataaminen ja kokouksen tekeminen
Kesto: 10-30 min
(Jos haluat käyttää vaikka Whatsapp-puhelua, voit hypätä tämän kohdan yli suoraan seuraavaan kohtaan.)
Lataa Zoom-ohjelma koneellesi. Se onnistuu menemällä osoitteeseen https://zoom.us/download.
Seuraava ATK Seniorit Mukanetti ry:n tekemä ohjevideo auttaa lataamaan Zoomin ja kirjautumaan sinne. Video on muutaman vuoden vanha, mutta asennusprosessi on edelleen samanlainen. Videon lopussa kehotetaan kirjautumaan Zoomista ulos painamalla log out -nappia, mutta jätä se nyt tekemättä:
Kun Zoom on asennettu ja olet kirjautuneena sisään, paina “schedule” -kohtaa (schedule = aikatauluttaa) Zoom-ohjelman etusivulta. Avautuvasta ikkunasta voit valita kokoukselle nimen (kuvassa nimeksi kirjoitettiin Iltasatuzoom).
Nimen jälkeen valitse satuzoomin aika. Voit halutessasi tehdä satuzoomista sellaisen, että se toistuu joka viikko. Paina tällöin “Repeat”-kohdasta (repeat = toista), jossa oletuksena on “Never” (never = ei koskaan), ja valitse sen tilalle Weekly, eli viikottainen tapaaminen toivomallesi päivälle (weekly = viikottain).
Kun kokous on tehty, näet sen Zoomin etusivulla oikealla, tämän päivän päivämäärän alla. Kokoustietojen alakulmassa on kolme pistettä. Niitä klikkaamalla aukeaa valikko, josta voit valita “Copy invitation” (copy = kopioida, invitation = kutsu). Avaa sen jälkeen sähköpostisi, kirjoita vastaanottajan osoite osoitekenttään ja paina hiiren oikealla näppäimellä tyhjän viestikentän kohdalta. Valitse näkyviin ilmestyvästä valikosta “Liitä”, ja Zoom-tapaamiskutsu liitetään sähköpostiin. Vastaanottaja voi liittyä Zoomiin painamalla viestissä olevaa linkkiä.
Jos sinulla on Whatsapp tai muu viestittelyväline ladattu koneelle, älypuhelimeen tai padille, jolla teet zoom-kutsua, voit yhtälailla liittää kutsun siihen ja lähettää sen viestinä vastaanottajalle.
Sadun kertominen
Kesto: 30-45 min
Ensimmäisellä satukerralla lapset voivat halutessaan keksiä yhden sankarin ja yhden pahiksen, joiden seikkailuja sadussa seurataan. Sitten vain keksimään: “Olipa kerran…”
Jos satu kirjoitetaan ylös, se kannattaa pitää melko lyhyenä. Aikuinen voi toimia pelkkänä kirjurina ja kirjoittaa lapsen itse kertomaa satua ylös. Aikuinen voi myös kertoa satua lapsen toiveiden pohjalta niin, että lapsi kuuntelee ja esittää toiveita, mutta kertojana toimii aikuinen. Jos tarina kirjoitetaan ylös, se luetaan lopuksi vielä alusta loppuun niin, että lapsi voi keskittyä vielä uudelleen kuuntelemaan yhteistä tarinaa. Lisää inspiraatiota ylös kirjoittamiseen ja yhteisiin tarinahetkiin voi etsiä tutustumalla sadutusmenetelmään esimerkiksi täältä.
Kirjoititte tarinaa ylös tai keksitte vain vapaasti, seuraavalla iltasatukerralla voi palata edellisen tarinan lopputilanteeseen ja miettiä, halutaanko sitä jatkaa vai lähtevätkö hahmot kohti uutta seikkailua. Lasta voi kannustaa piirtämään tarinan tapahtumista tai henkilöistä kuvia, ja esittelemään ne Zoomissa tai lähettämään niitä kuvaviesteinä.
Satuprojekti kuvakirjaksi
Jos käytössä on skanneri, jolla voi skannata lapsen piirustukset, voi kuvista ja saduista teettää kuvakirjan, kun materiaalia on kertynyt tarpeeksi. Jos skanneria ei ole, voi myös ottaa tai pyytää jotakuta ottamaan valokuvat piirustuksista tai käyttää kuvaviesteinä lähetettyjä piirustuksia. Tällöin kuvan laatu vain ei ole aivan yhtä hyvä.
Kuvakirjan voi teettää esim. ifolorin, tunnin kuvan tai smartphoton sivuilla). Seuraava ohje koskee ifoloria, mutta muut toimivat melko samalla periaatteella:
Sivuilta valitaan joku normaalikokoisista kuvakirjamalleista. Kuvakirjan voi tehdä selaimessa lisäämällä skannatut ja tietokoneelle tallennetut kuvatiedostot siihen. Kuvan viereen voi lisätä tekstiä. Valmis tila tekstille on aika pieni, mutta kuvaa voi pienentää vetämällä sen reunasta ja tekstilaatikkoa vastaavasti suurentaa. Jos teksti on word-tiedostossa, kannattaa kopioida tekstiä kohta kerrallaan ja liittää se kuvakirjapohjaan.
Kuvakirjassa kerrotut tarinat ja yhteiset hetket jäävät talteen muistoiksi, ja voipa siihen laittaa alku- tai takasivulle tekijöiden valokuvat ja lyhyet esittelyt kuten kirjoissa usein on tapana.