Kirja
Artikkeli
Kasvattajat
Kulttuurinen osaaminen
Äidinkieli ja kirjallisuus

Lastenkirjoissa kuplii nauru

Kirjoitettu ja luettu tarina edustaa tarinankerrontaa pelkistetyimmillään. Kirjallisuus elää kielen ja ajattelun varassa. Kirjan tarina houkuttelee lukijansa ja kuulijansa mukaan ajatusleikkiin. Se jättää tilaa kuvittelulle. Lukija viimeistelee kirjailijan luoman maailman ja sankarin seikkailut omassa mielikuvituksessaan.

Uusiseelantilainen lasten- ja nuortenkirjailija Margaret Mahy on kiteyttänyt, että hyvä tarina tarjoaa elämyksiä ( jotka saattavat venyttää todellisuuden kehyksiä hyvinkin pitkälle), mutta se myös tuo lukijan takaisin omaan itseensä. Luettu muuttuu koetuksi.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus on laaja alue, jossa on tarjontaa eri-ikäisille ja erilaisille lukijoille. Se sisältää niin kuvakirjat, helppolukuiset kirjat, lastenkirjat kuin nuortenkirjatkin sekä valtavan lajityyppien runsauden: runot ja lorut, dekkarit, seikkailukirjat, hevos- ja koirasarjat, lasten arjen kuvaukset, fantasian, tietokirjat ja niin edelleen. Kahdeksanvuotiaille ja sitä nuoremmille suunnattu kirjallisuus toimii sekä ääneen luettuna, lapsen ja aikuisen yhteisenä lukukokemuksena, että lapsen itse lukemana.

Leikki-ikäisten ja nuorimpien koululaisten kirjoissa on useimmiten piirros- tai nelivärikuvitus. Kuvakirjoissa kuvat ovat usein pääosassa. Tekstipainot-teisissa kirjoissa ne puolestaan tukevat tai keventävät tekstiä, mutta saatta-vat kertoa myös omia tarinoitaan.

Kirjan maailmassa olen kiinnostunut juonenkuljetuksen lisäksi yksityiskohdista: äänistä, tuoksuista, väreistä. Miltä ihmiset näyttävät? Millaisia heidän suhteensa ovat? Omissa kirjoissani ovat keskeisiä henkilöiden väliset suhteet, perhe, ystävyys ja tykkääminen. Koulu- tai päiväkotimaailmaa ja vapaa-ajan puuhia kuvaan myös mielelläni.

Useimmat kirjani ovatkin lähteneet liikkeelle tosijuttujen pohjalta. Vaikka nauru ja huumori ovat tärkeitä, ei kaikkien kirjojen tarvitse olla hauskoja. Kirjoissa käsitellään monenlaisia tunteita – myös suruja, epävarmuutta, ikävää ja epäonnistumista, kolhuja ja kommelluksia. Hyvän lastenkirjan ei tarvitse olla idylli tai paratiisi. Positiivinen perusvire kuuluu silti lastenkirjallisuuteen.

Lapset ja nuoret ovat kiehtova ja haasteellinen lukijakunta. Heillä on oikeus nauttia lukemastaan. Parhaassa lastenkulttuurissa taide ja viihde merkitsevät samaa asiaa. Varhaisten lastenkirjojen opettavaisuuden tilalle onkin astunut elämysten jakaminen.

Kirjailijana olen tekemisissä sekä omien lapsuusmuistojeni että nykyisen elämäni kanssa. Kerään hauskoja sattumuksia ja herkullisia anekdootteja. Kuljen silmät ja korvat auki. Tarkkailen lapsiperheitä junassa, kaupassa, puistossa, huvipuistossa, laivalla ja kaikkialla, missä perheet liikkuvat ja viettävät aikaa yhdessä. Myös omat neljä lastani ovat antaneet minulle vahvan tuntuman lapsuuden merkittäviin kokemuksiin.

Kiinnostava sankari ja vauhdikkaat tapahtumat

Kirjan lähtökohtana on tarina: juuri sen kirjailija haluaa kertoa. Hyvä sankari ei ole paperinukke, vaan särmikäs, elämänmakuinen ja inhimillinen hahmo, johon lapsi innokkaasti eläytyy, jonka hän hyväksyy ystäväkseen – ja johon hän kiintyy. Ei ole yhdentekevää, miten sankarin käy. Hänen kanssaan seikkaillaan ja hänen kanssaan jännitetään, surraan ja iloitaan. Siksi suunnittelen sankarin huolella ennen kuin alan kirjoittaa hänestä.

Uskon vauhdikkaisiin tarinoihin, joissa tapahtuu paljon. Tapahtumien runsaus palkitsee aloittelevan lukijan ja pitää hänet mukana tarinan imussa. Kirjat innostavat lasta paitsi kertomaan omia tarinoitaan ja jakamaan omia kokemuksiaan, myös leikkimään, näyttelemään, liikkumaan ja laulamaan.

Lastenrunoissa painottuvat kielen rytmi ja musiikillisuus sekä sen humoristiset puolet. Lastenrunojen äänteistä ja rytmistä nauttivat vauvatkin. Isommat lapset innostuvat itse rallattelemaan runoja. Ruotsalainen lastenlyyrikko Lennart Hellsing on todennut, että lasten kanssa voi lukea runoja myös tanssien ja loikkien. Lapsen pitää voida tuntea sanat, niiden merkitykset ja äänteet, koko vartalollaan.

Olin syksyllä vuosia sitten vuosaarelaisen päiväkoti Hiekkalinnan kummikirjailija, ja pidimme lasten kanssa hauskaa runojen parissa laulamalla, taputtamalla rytmejä, soittamalla, juoksemalla, hyppimällä trampoliinilla – sekä tietysti kuuntelemalla. Runot taipuivat niin remuisaan tekemiseen kuin rauhalliseen yhdessäoloon.

Kirjojen parissa on tarkoitus viihtyä ja pitää hauskaa, mutta samalla lapsi oppii ilmaisemaan ajatuksiaan ja keskustelemaan, hänen sanavarastonsa kasvaa ilmeikkääksi, kielentaju kehittyy, mielikuvitus saa siivet. Lapsilukija siirtyy matkimisesta puheen ja kertomusten omaperäiseen tuottamiseen. Siksi ei ole yhdentekevää, millaista kieltä lastenkirjoissa käytetään. Itse muokkaan ja viimeistelen kieltäni ja sanavalintojani pitkään ja tietoisesti.

Kirjallisuus tukee myös lasten henkistä kasvua. Vaikeitakin asioita voi käsitellä lastenkirjoissa – kaikki riippuu tavasta, jolla asiasta kirjoittaa.

Yhteinen lukuhetki

Yhteinen lukuhetki on läheisyyttä ja yhdessäoloa, erään isän sanoin ”laiskaa tekemistä”. Kirjasta voi jäädä tutkimaan kuvia, sitä voi lukea omaan tahtiinsa. Kirja toimii keskustelun virikkeenä. Kirjailijana haluan luoda runsaan maailman, jossa lapsi ( ja aikuinenkin) viihtyy.

Lapset ovat lukijoina yksilöitä. Yksi hurahtaa perinteisiin satuihin, toinen fantasiaan, kolmas kertomuksiin lasten arjesta tai koululaishuumoriin. Jotkut ovat kaikkiruokaisia. Aikuinen voi ehdotella lukemista sen mukaan, millaisista aiheista lapsi on kiinnostunut. Paras tapa houkutella lapsi lukemaan on pitää kirjoja lapsen ulottuvilla, lukea yhdessä ja kysellä lukuvinkkejä kavereilta. Viidakkorumpu kumisemaan!

Ihanteellista on, että ääneen lukeva aikuinenkin nauttii tarinasta. Jos yhteinen lukuhetki on aikuiselle puuduttavaa pakkopullaa, se heijastuu hänen lukemiseensa. Lapsi kyllä huomaa, onko aikuinen läsnä kirjan maailmassa. Lapset ja aikuiset saattavat nauraa eri asioille, mutta tärkeää on, että molemmat viihtyvät.

Kirjailijana ajattelen ensisijaisesti tarinaa lukevaa lasta, mutta koska olen itse aikuinen, saattaa kirjaan pujahtaa myös ajatuksia, joita aikuisten on helppo tunnistaa. Lastenkirja heijastelee aikaansa, ja kirjassa voi ottaa kantaa nykyajan ilmiöihin. Tuttuja asioita voi käsitellä esimerkiksi huumorin tai fantasian keinoin, jolloin lukijalle jää oman ajattelun ja oivaltamisen iloa.

Vaikka kirjat eivät pyri olemaan opettavaisia, jokaisella tarinalla on sanomansa ja tunnelmansa. Lapsi peilaa kirjan tapahtumia omiin kokemuksiinsa ja asioihin, jotka häntä sillä hetkellä askarruttavat. Kirjan maailmasta yhteinen juttuhetki saattaa harhautua muihin aiheisiin, ja hyvä niin.

Kun lapsi opettelee lukemaan itse, hän viihtyy paitsi tuttujen kuvakirjojen myös helppolukuisten lastenromaanien parissa. Helppolukuisia kirjoja voi toki myös lukea yhdessä ääneen. Tai pyydä lasta vaihteeksi lukemaan kirjaa sinulle!

Lukutaitoaan harjoittelevalle suunnatun kirjan pitää olla juoneltaan innostava ja hauska. Ensimmäinen itse luettu kirja on lapselle iso asia. Vaikka lapsi osaa jo lukea, hän nauttii edelleen siitä, että hänelle luetaan ääneen. Monet rakastuneet paritkin lukevat iltaisin toisilleen!

Kertomisen iloa

Kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on värikästää ja monipuolista. Nykykirjallisuus heijastelee nykylasten maailmaa, vaikka on parhaimmillaan myös ajatonta.

Kirjoittaessaan myös kirjailija saa pitää hauskaa. Kun työ sujuu hyvin, uskon kertomisen ilon välittyvän lukijalle. Jos kirjoittaminen muuttuu väkinäiseksi, on parasta pitää tauko ja antaa aiheen kypsyä. Hauduttelen sankareita ja tarinoita pitkään, ennen kuin kirjoitan niistä. Kirjailijan työ onkin pitkälle ajatustyötä ja maailman tarkkailemista.

Vaikka kirjoitan mielelläni tosisattumusten pohjalta, työn aikana tarina muuttuu. Liioittelen sen humoristisia ja yllätyksellisiä piirteitä. Tosijuttuun sekoittuu ripaus satua ja fantasiaa. Lastenkirjojen yhteydessä ei voikaan puhua ankeasta arjesta: myös realistisissa tarinoissa kukkivat mielikuvitus ja ajatusleikit.

Lähes kaikissa lastenkirjoissa puolustetaan lapsen oikeutta pitkään lapsuuteen, hullutteluun, sanoista iloitsemiseen. Kirjojen parissa ei tarvitse päteä, pärjätä eikä menestyä, vaan saa temmeltää aivan vapaasti!

Koululaiset lähestyvät kirjailijaa sähköpostilla, kertovat ajatuksistaan ja esittävät kysymyksiä. Palaute on kirjailijalle aina innostavaa. Pienempien lasten lukukokemuksista kertovat useimmin heidän vanhempansa. Parasta palautetta sain, kun eräs äiti kertoi heidän perheensä lukeneen kirjojani yhteisessä perhepedissä kiehnäten ja myös omia kommelluksiaan muistellen.

Lapsen suhde kieleen on kekseliäs ja joustava

Lapsille lukeminen on palkitsevaa, kun tulokset ovat heti kuultavissa. Pienetkin lapset yllättävät aikuiset hauskoilla sanonnoillaan, joita he omaksuvat tarinoista tai aikuisten puheesta. Heillä on ilmiömäinen muisti. He yhdistelevät asioita ennakkoluulottomasti. He nauttivat sanojen ”maistelemisesta”. He käyttävät ilmauksia ja vertauksia, joista ammattikir-jailijakin olisi ylpeä.

Kun riimittelin suomeksi erästä ruotsalaista kuvakirjaa, vieressäni istunut, silloin 2-vuotias tyttäreni alkoi innokkaasti toistella samoja riimejä, joita olin mumissut puoliääneen. Kun lapselle lukee riimiteltyjä runoja, hän oppii nauttimaan kielen rytmistä ja äänteistä. Omiakin runoja alkaa syntyä spontaanisti.

Lastenkirjailijana olen ottanut joskus oppia lasten ajattelutavasta. Nuorempi poikani alkoi 3–4-vuotiaana elollistaa kodin esineitä. Hänen mukaansa ”leipä köllötteli leikkuulaudalla” ja ”maitotölkki seisoskeli jääkaapissa”. Leikkikoulupäivän tapahtumat siirtyivät kodin esinemaailmaan. Pullaa leipoessa jopa taikinakulho oli äkkiä hurjien seikkailujen näyttämö. Totta tosiaan: tarinoiden maailmassa kaikki on mahdollista!

Kirjailijana haluan innostaa lapsia kuuntelemaan ja pyörittelemään sanoja, venyttämään kieltä kuin kuminauhaa ja pitämään hauskaa tarinoiden parissa. Jokainen lapsi on tarinankertojien sukua ja nauttii mielikuvituk-sensa käyttämisestä!

Lähteet:

  • Margaret Mahyn kirjoittama IBBYn (International Board on Books for Young People) Kansainvälisen lastenkirjapäivän viesti maailman lapsille vuonna 2007.
  • Lennart Hellsingin esitys Pohjoismaisessa lastenrunoseminaarissa Tanskassa 2002.
  • Hellsing, Lennart. 1999. Tankar om barnlitteraturen. R&S.
  • Esimerkkejä Tittamari Marttisen laajasta tuotannosta yhteiseen tai lapsen omaan lukuhetkeen:Oonan ja Moonan ullakkojuhlat. 1998, Tammi.
  • Seelan aurinkokello. 1998, Tammi.
  • Tuuliviiri – Siirin tuttavapiiri. 1999, Tammi
  • Elsa ja Eetu -kirjat. 2000-2003, Tammi
  • Ilmapallomeri. Runokirja 2001, Tammi

Tekstin on kirjoittanut Tittamari Marttinen. Se julkaistiin Mediametkaa! Osa 2 – Kasvattajan matkaopas lasten mediamaailmaan -kirjassa vuonna 2007.

Avainsanat

PerhePäiväkoti