Tämän päivän media on sosiaalisen kanssakäymisen paikka ja omien mediatuotosten areena. Älypuhelimet jakavat nopeasti kuvia, videoita, ääniä ja tekstejä. Saman viestin äärellä on silmänräpäyksessä iso joukko lapsia tai nuoria.
Kaiken tämän toiminnan keskellä on olennaista, miten me kohtaamme ja kohtelemme toisia ihmisiä. Kysymys on myös eettisistä valinnoista; kysymyksen oikeasta ja väärästä tulisi olla esillä myös mediamaailmassa.
Tässä kontekstissa eettisyys ymmärretään pyrkimyksenä hyvään elämään mediakulttuurissa. Mediatarjontaa on jo niin paljon, että sillä voisi täyttää kaiken ajan ja paikan. On tehtävä valintoja, mitä, milloin, missä, miten paljon ja kenen kanssa mediaa käytetään.
Tämän artikkelin tavoite on herättää pohtimaan, millainen on lasten hyvä elämä mediakulttuurissa. Tähän ei ole olemassa yhtä oikeata vastausta. Vastauksia kysymyksiin saa ja joutuu jokainen omakohtaisesti pohtimaan ja kukin kasvattaja itse ratkaisemaan.
Minä ja suhteeni mediaan
Silloin tällöin on hyvä pysähtyä miettimään omaa suhdettaan mediaan ja median käyttöön. Millaisen siivun elämästä se lohkaisee, ja miten median käyttö vaikuttaa elämään. Lapset oppivat monella tavalla. Yksi keskeinen oppimisen menetelmä on mallioppiminen. Aikuisen oma mediankäyttö on merkittävä malli pienelle lapselle, niin hyvässä kuin huonossakin.
Kuinka paljon minä itse käytän eri medioita päivittäin? Miten minä käytän medioita lasten läsnäollessa? Mitä arvoja välitän lapsille median käytölläni?
Aikuisella on vastuu lasten hyvinvoinnista. Lasten mediankäytössä on asioita, jotka mietityttävät ja joiden suhteen kasvattaja joutuu tekemään valintoja. Esimerkiksi kuinka paljon ja mihin aikaan lapset käyttävät mediaa, millaisia mediasisältöjä lapset käyttävät, miten mediavälineet sijoitetaan kodissa ja mitkä ovat lapsen omia mediavälineitä, mitkä taas perheen yhteisiä. Sekä itsenäisesti että yhdessä lasten kanssa on hyvä pohtia myös sitä, kuinka paljon mediaa ihminen tarvitsee voidakseen hyvin. Välillä media rentouttaa ja viihdyttää, mutta toisinaan voi nauttia myös mediahiljaisuudesta.
Medioiden sulkeminen ja niiden ulottumattomissa oleminen, hetkittäinenkään, ei välttämättä ole itsestäänselvyys. Sitäkin voi olla tarpeen opetella. Lapsen ja aikuisen hyvää elämää havainnollistaa ruoka-aineympyrän kaltainen ympyrä, joka koostuu erilaisista lohkoista. Tasapainoiseen ”hyvän elämän ympyrään” kuuluu riittävästi unta, liikuntaa, terveellistä ravintoa, kavereita, sosiaalisia suhteita, leikkiä ja toimintaa, rakkautta ja hellyyttä sekä yksi siivu mediaa.
Median voi ajatella myös muodostavan oman ympyränsä, jonka siivuista löytyy eri medioita ja median käyttötapoja, kuten lastenohjelmat, radio, lehdet, internet ja sosiaalinen media, kirjat ja pelit. Monipuolinen mediaympyrä tukee tasapainoisen mediasuhteen syntymistä ja hyvän elämän eväitä.
Media muokkaa lapsen minäkuvaa
Lapsi rakentaa omaa kuvaansa peilaten itseään kavereihin, vanhempiin ja median tarjoamiin malleihin. Maailma on kuvia pullollaan. Erilaiset lelulehtiset, digitaaliset pelit ja sosiaalisen median yhteisöt tarjoavat pienelle lapselle houkuttelevia samaistumisen kohteita.
Mallit ja idolit löytyvät yhä useammin mediasta ja tarkoituksellisesti mediaa varten rakennetuista esikuvista. Esimerkiksi pienten lasten vaatemainonnan seksuaalistuminen on salakavalasti lisääntynyt. Kasvattajalla on haastava tehtävä olla paitsi peilinä myös ohjata lapsen minäkuvaa tukevien mallien löytämiseen.
Sosiaaliset suhteet mediassa
Lasten mediaympäristöt ovat yhä enenevissä määrin sosiaalisen kanssakäymisen paikkoja. Sosiaalisella medialla tarkoitetaan yhteisöllisesti tuotettuja tai jaettuja sisältöjä ja palveluita, joilla voidaan kerätä tietoa, keskustella, olla yhdessä, vaihtaa mielipiteitä ja ilmaista ajatuksia, pelata, rakentaa virtuaalitodellisuuksia ja jakaa esimerkiksi kuvia, videoita tai musiikkia.
Yhteydenpito isovanhempiin, ystäviin ja sukulaisiin tapahtuu yhä useammin sosiaalisen median avulla. Sosiaalisten taitojen ja eettisten pelisääntöjen harjoittelu paitsi kasvokkain, myös virtuaalimaailmassa on yhä tärkeämpää. Kasvattajalla on tässä keskeinen rooli, toisen ihmisen kunnioittaminen opitaan jo ihan pienenä. Kasvattaja ei voi tuudittautua siihen, että media huolehtisi sosiaalisten taitojen opettamisesta.
Miten kohtelen toisia?
Media pitää sisällään monenlaisia välineitä, sisältöjä, käytäntöjä ja myös monenlaisia käyttäjiä. Tärkeä pohdinnan aihe onkin, miten kohdata ihmiset kasvokkain ja miten virtuaalisesti. Miten kohtaamiset eroavat ja mitä tietoja, taitoja ja tekoja niissä tarvitaan?
Kasvattajan haaste on oikean ja väärän, hyvän ja pahan opettaminen sosiaalisissa suhteissa tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Maailmassa on paljon yksiselitteisesti hyvää tai pahaa, mustaa tai valkoista, mutta maailmaan mahtuu lukematon määrä myös harmaan eri sävyjä.
Lasten kanssa on hyvä keskustella harmaan sävyistä: miten kohtaan muut ihmiset. Media ei saisi antaa mahdollisuutta tai lupaa unohtaa hyviä tapoja kohdata ja kohdella toista ihmistä. Yksilön suoja on monelta mediassa aktiivisesti toimivalta ihmiseltä hämärtynyt. Mitä minun kannattaa kertoa itsestäni ja mikä on turvallista median käyttöä.
Pienten lasten kohdalla tästä turvallisesta median käytöstä ja sen harjoittelusta yhdessä lapsen kanssa vastuu on aina aikuisella. Tässä muutamia seikkoja, jotka on hyvä pitää mielessä kohdatessa ihmisiä kasvokkain, netissä, kännykällä tai pelissä:
- Kohtele ihmisiä mediassa niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.
- Olet arvokas!
- Arvosta myös muita!Käytä sellaista kieltä ja sellaisia ilmaisuja, joita voisit käyttää myös kasvokkain tapahtuvassa viestinnässä.
- Muista, että kaikki eivät hallitse etikettejä eivätkä toimi rehellisesti – älä kuulu heihin mutta tiedosta heidän olemassaolonsa.
- Älä pistä nettiin näkyviin mitään sellaista, mitä et haluaisi näyttää vanhemmille tai isovanhemmille. Pidä omat henkilökohtaiset tietosi vain omana tietonasi. Älä anna tarkkoja tietoja itsestäsi.
- Äläkä kerro salasanaasi kenellekään.
- Jos näet jotakin pelottavaa, hämmentävää tai outoa, kerro heti aikuiselle.
- Pidä huoli itsestäsi ja kavereistasi!
Omasta yksityisestä on monissa mediaympäristöissä tullut julkista. Ennen yksityiset puhelut puhuttiin kotona, mutta nyt toisten ihmisten hyvinkin yksityisiä asioita voi kuulla raitiovaunussa tai kaupan kassajonossa.
Etikettejä – niin känny- kuin nettietikettejä – kannattaa harjoitella. Aikuisen malli on ensiarvoisen merkittävää siinä, miten esimerkiksi puhelinta käytetään julkisella paikalla.
Luomisen riemua
Luovuuden on todettu tekevän onnelliseksi tai ainakin lisäävän onnellisuutta. Luovuutta kuvaillaan kykynä nähdä uusia asiayhteyksiä ja tuoreita näkökulmia tuttuihin asioihin, kehittää epätavallisia ideoita, käsitteitä, tekniikoita ja tuotteita. Luovaan toimintaan tarvitaan muun muassa kykyä käsitellä uusia asioita ja taitoa löytää niistä järjestys.
Kasvattajan tehtävä on havaita, sallia, ruokkia, tukea ja ohjata luovuutta sekä harjoittaa sitä myös omassa toiminnassaan. Itse kuvatut valokuvat ilahduttavat. Päivän havainnot ja oivallukset omassa blogissa hymyilyttävät vielä seuraavanakin päivänä. Itse tuotettu äänikollaasi tai tietokonepiirros tuottaa iloa vanhemmille. Lapsista kuvattu video naurattaa naapureitakin, mutta oleellista on se, että lapsen itse kuvaama video auttaa häntä kurkistamaan mediatuottamisen rakenteisiin.
Jokainen meistä haluaa näyttää parhaimman puolen itsestään myös mediassa: ovatko hiukset hyvin ja näkyykö ranteessa uusi kello. Mutta miltä tuntuu siitä koululaisesta, josta kaverit ovat salaa ottaneet kuvan pukuhuoneessa ja laittaneet sen yleiseen jakeluun.
Hyvä muistisääntö on, että kohtele toisia niin kuin toivoisit itseään kohdeltavan, myös mediassa.
Kriittisyys on tärkeää
Hyvä elokuva ilahduttaa tai hauska radio-ohjelma saa hymyn huulille ja ajatuksen lentämään. Mediaa käytetään viihtymiseen yhtälailla kuin tiedon etsimiseen ja uusien asioiden oppimiseen. Paperinuket ovat siirtyneet internetiin, ja nukkekodin tai keinoelämän voi rakentaa pelikonsolilla tai verkossa. Internet tarjoaa monenlaisia palveluja. Ilmaisenkin materiaalin kohdalla voi pystähtyä miettimään, kuka tuotteen tai palvelun tarjoaa ja miksi.
Mediakriittisyydellä tarkoitetaan kykyä ja halua nähdä median tarjoamat sisällöt toisin. Olennaista on kysyä riittävän usein ”miksi?” – ja miettiä siihen vastauksia yhdessä lasten kanssa.
Kasvattajan tehtävä on herättää lasta miettimään omia valintojaan ja median käyttöön liittyviä tarpeita sekä perustelemaan niitä. Pienen lapsen kehitysvaiheisiin kuuluu toisto. Toiston kautta lapsi opettelee ja tutkii elämän ihmeellisyyksiä. Lapset haluavat ja jaksavat katsoa tietyn lastenohjelman monta kertaa.
Hyvien asioiden rinnalla mediatarjonnassa on myös omat varjopuolensa. Sosiaalinen paine ja pärjäämisen halu voivat ajaa sosiaalisiin ja taloudellisiin ylilyönteihin. Missä kulkee raja sopivan, tarpeellisen, riittävän ja liiallisen määrän suhteen?
Yhteinen vastuu
Jotkut uutiset, jutut tai ohjelmat miellyttävät, toiset taas ärsyttävät. Jos haluamme vaikuttaa, voimme osallistua keskusteluun, kommentoida ja kertoa mielipiteemme.
Erilaiset gallupit, klikkausten seuranta ja myyntitilastot vaikuttavat siihen, millaista mediaa tuotetaan. Jos haluamme, että tv-ohjelmaa ei esitetä, jätämme sen katsomatta. Jos puolestamme toivomme juttua jostakin henkilöstä tai aiheesta aikakauslehteen, lähetämme lukijapostia lehden toimitukseen. Jos taas haluamme lukea iltapäivälehtien uutisointia maailman tilasta, ostamme niitä ja tuemme näin osaltamme sitä, että lehti menestyy taloudellisesti.
Jokainen ihminen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen, mitä tarjotaan ja millaista tarjonta on. Mediakasvatus ja pienten lasten turvallinen median käyttö on meidän kaikkien yhteinen asia. Toivottavaa on, että jokainen meistä kantaa vastuun omalta osaltaan. Lapsilla on oikeus hyvään lapsuuteen mediakulttuurissa.
Kasvatusvastuu
Kuka lapsiamme kasvattaa? Perinteisesti on ajateltu, että lasten kasvatusvastuu kuuluu kodille, varhaiskasvatukselle sekä koululle. Myös mediasta on kuitenkin tullut uusi kasvatusympäristö lapsille.
Vaikka media on keskeinen oppimisen ja viihtymisen areena, se ei voi olla kasvattaja – kasvattajan roolin ja vastuun on aina oltava aikuisella. Kasvatuksessa lapsi on itsessään arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Mediassa lapsen arvo on välineellinen. Media ei ole arvovapaa alue. Median monet tuotokset sisältävät usean eri ihmisen ja tahon valintoja ja arvoja. Arvot ohjaavat toimintaamme ja valintojamme.
Me aikuiset olemme näiden arvojen siirtäjiä seuraaville sukupolville ja eettisten valintojen ohjaajia myös mediassa. Arvoista on kysymys silloinkin, kun päättämme, miten paljon ja millaisia lastenohjelmia päivittäin katsomme tai kuinka paljon aikaa vietämme sosiaalisen median palveluissa. Meitä aikuisia tarvitaan yhä enemmän lasten kasvatukseen mediamaailmassa.
Kirjoittajat: Mervi Ritokoski, Anu Ruhala, Hanna Niinistö