Northern Script -käsikirjoituskilpailu tavoitti nuoret amatöörikirjoittajat

Mediakasvatuskeskus Metka ry:n järjestämä pohjoismainen nuorten lyhytelokuvakäsikirjoituskilpailu käynnistyi kesän kynnyksellä. Määräaikaan mennessä tekstejä tuli kaikista kilpailumaista taas ennätysmäärä: Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Kirjoittamisen upeutta juhlistetaan yhdessä ammattilaisten kanssa, jotka ovat tärkeässä roolissa palautteen antajina.

Kilpailun seuraava vaihe

Northern Script -käsikirjoituskilpailu etenee seuraavaksi esivalintaraadin käsiin. Esivalintaraatina toimii tänä vuonna ammattilaiskäsikirjoittaja Milla Tuokkola. Tuokkola on erittäin innoissaan työstään, sillä hänestä on tärkeää olla auttamassa nuoria kirjoittajia eteenpäin alalla. Tuokkola saa eteensä luettavaksi peräti 34 käsikirjoitusta, mikä on Northern Scriptin uusi osallistujaennätys. 

Kaikki kilpailuun osallistuneet saavat lyhyen palautteen tekstistään. Kuusi parasta kirjoittajaa saa paikan mestarikurssille ja pidemmän palautteen sekä mahdollisuuden vielä hioa käsikirjoitustaan eteenpäin. Samalla myös finalistit saavat tiedon finaalipaikastaan. Paikat jaetaan tänä vuonna suhteutettuna maakohtaisiin osallistujamääriin. 

Henkilökohtainen palaute on Northern Script -kilpailun tunnuspiirre

Northern Scriptin erottaa monista muista kirjoituskilpailuista se, että kaikki määräaikaan mennessä osallistuneet kirjoittajat saavat palautetta tekstistään ammattilaiselta. Northern Script haluaa tarjota henkilökohtaisen palautteen jokaiselle osallistujalle ja sitä kautta vahvistaa nuorten tekijyyttä ja rohkaista käyttämään omaa ääntään, vahvistamaa omia näkymyksiään ja identettitteetiään kirjoittajana. Tekstiä on siis mahdollista kehittää palautteen pohjalta, vaikka finaalipaikka ei irtoaisi. 

Northern Scriptin esivalintaraadissa työskentelevän Tuokkolan mukaan henkilökohtainen palaute on tärkeää oman kirjoittamisen kehittymiselle.

Palautteen avulla voi testata ideoitaan: mistä olen palautteen antajan kanssa samaa mieltä? Mistä olen eri mieltä? Miksi olen eri mieltä? Palaute auttaa terävöittämään kirjoitetun teoksen teemoja ja sanomaa. Palautteen pyytämistä ja saamista on hyvä treenata niin paljon kun pystyy, jotta prosessiin tottuu ja sen pystyy ottamaan vähemmän henkilökohtaisesti.

Milla Tuokkola, 2021.

Kohti mestarikurssia 

Northern Script -kilpailu ei lopu esivalintaraadin työhön, sillä kuusi parasta kirjoittajaa kutsutaan osallistumaan virtuaalisesti järjestettävälle mestarikurssille. Käsikirjoituskurssilla finalistit pääsevät oppimaan lisää käsikirjoittamisesta ja tutustumaan toisiinsa. Tänä vuonna mestarikurssi järjestetään 18. – 20.11. yhteistyössä Oulun kansainvälisen lasten -ja nuortenelokuvien festivaalin kanssa. Yhtenä kouluttajana tapahtumassa on käsikirjoittaja Anna Brotkin (mm. Ylen Aikuiset -sarja). Brotkin pitää mestarikurssilla työpajan, joka keskittyy henkilöhahmojen kehittämiseen. Muilta osin mestarikurssin ohjelma rakentuu parhaillaan. 

Voittajalle elokuvatyöpajapaikka ja mentorointitapaaminen elokuvatuottajan kanssa

Northern Script -kilpailun voittaja julkistetaan mestarikurssin aikana. Voittaja saa paikan norjalaisen Nordic Youth Film -festivaalin elokuvatyöpajasta, joka järjestetään kesällä 2022. Palkintoon sisältyy ylläpito paikan päällä Norjassa viiden työpajapäivän ajan. Mediakasvatuskeskus Metka ry osallistuu matkakustannuksiin. Lisäksi voittaja saa henkilökohtaisen, etänä toteutettavan mentorointitapaamisen elokuvatuottaja Jussi Rantamäen kanssa (Aamu Film Company). Rantamäki on tuottanut mm. Juho Kuosmasen ohjaaman elokuvan Hytti nro 6.

Northen Script osana audiovisuaalisen kulttuurin edistämistä

Mediakasvatuskeskus Metka ry järjestää tänä vuonna Northern Script -lyhytelokuvakäsikirjoituskilpailun viidennen kerran. Metkalle Northern Script kilpailu on yksi tapa toteuttaa kansainvälistä yhteistyötä elokuvakasvatuksen näkökulmasta. Käsikirjoittaminen luovana toimintana nivoutuu yhteen medialukutaidon edistämisen kanssa tasavertaisesti kaikkien nuorten oman äänen tunnistamisena ja äänen nostamisena arvoiseensa asemaan. Osallistua voivat kaikki 18-25-vuotiaat elokuvien ja sarjojen käsikirjoittamisesta kiinnostuneet. Aikaisempaa osaamista ei painoteta, eikä kirjoittajan henkilöhistorialla ole väliä. Käsikirjoitukset lähetetään nimimerkillä. Northern Scriptin ytimessä ovat yhteisöllisyys, nuorten kohtaamisen mahdollistaminen,  luovuuden tukeminen ammattilaisten voimin, kirjoittamisen ilo henkilökohtaista kirjoittajuuden tukemista unohtamatta. Northern Script on osa Metkan perustoimintaa, jota rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. Kilpailun nettisivut: www.nosi.fi.

Kirjoittajat:

Liisa Haapanen ja Kaisa Önlen