Mediasiltoja rakentamassa-työpajat toivat nuoret ja iäkkäät yhteen Turussa

Mediasiltoja rakentamassa-hankkeen toiminnalliset työpajat järjestettiin Turun kaupunginkirjastossa maaliskuussa. Median tulkintaa ja tuottamista käsittelevät työpajat oli suunnattu nuorille sekä iäkkäille

Keväisessä Turussa järjestettiin kaksi työpajakokonaisuutta. Ensimmäinen kokonaisuus käsitteli kirjan ja sen pohjalta tehdyn elokuvan yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Kirjaksi valikoitui Agatha Christien Idän pikajunan arvoitus, jossa seikkailee herrasmiesetsivä Hercule Poirot. Kirjan elokuvaversioksi valikoitui Philip Martinin ohjaus vuodelta 2010, jossa Poirotia esittää David Suchet. Pajassa tutustuttiin kirjan ja elokuvan kerronnan keinoihin ja pohdittiin minkälaisia valintoja elokuvassa täytyy tehdä juonen, hahmojen tai kerronnan kannalta. Kirjailijalla on vapaat kädet kirjoittaa mistä vain, mutta elokuvan keinoja rajoittavat resurssit ja kerrontaa värittävät ohjaajan päätökset. Pajassa huomattiinkin valikoidun kirjan ja elokuvan erojen olevan yllättävän suuria, vaikka kumpikin seurasi samaa tarinaa.

Toinen työpajakokonaisuus käsitteli oman mediatuotoksen tuottamista. Tämä toteutettiin oman podcast-äänitallenteen muodossa. Podcastilla tarkoitetaan internetistä löytyvää radio-ohjelman tallennetta, tai yksinomaan äänitallenteeksi luotua keskustelu, tai haastatteluäänitettä. Podcastin aiheena voi olla käytännössä mitä vaan, ja sen tarkoitus voi olla viihteellinen tai opetuksellinen. Metkan podcast-pajassa jokaiselle osallistujalle podcastin tekeminen oli uutta. Uuden asian äärellä olemisesta huolimatta saatiin aikaan viisi lyhyttä podcastia. Niiden aiheet erosivat tyypillisesti toisistaan paljon, mutta keskustelu ja osallistujien tarinat olivat kiinnostavia.

Mediasiltoja rakentamassa hankkeen tavoitteiden mukaisesti työpajoissa tuotiin eri sukupolvet yhteen. Työpajoihin osallistui parikymppisiä opiskelijoita, sekä eläkeiän ylittäneitä. Keskusteluissa nousivat esiin erilaiset kokemukset teknologiasta osana kulttuurin ja viihteen kokemista. Tärkeintä oli kuitenkin eri-ikäisten rohkea yhdessä tekeminen ja uuden kokemisen jännittävyys.

Podcast-työpajan antia pääset kuuntelemaan Tästä.

Lue lisää Mediasiltoja rakentamassa-hankkeesta täältä.

Kirjoittaja

Johannes Repo

Metkan tuottaja