Kehon kieputin

Kuva kuvalta syntyvä animaatio, jossa taltioidaan ihmisen liikettä.

Teemat: 

Liike ja liikkuva kuva

Valokuvaus

Taikatemppujen tekeminen valokuvaamalla

Ryhmätyöskentely

Tavoitteet: 

Mietitään ja pohditaan, miten liikkuva kuva syntyy

Harjoitellaan kuvaamista ja kuvattavana olemista

Harjoitellaan tietotekniikan käyttöä

Tuotetaan ryhmässä animaatio

Ikäjakauma: 4-6-vuotiaat

Kesto: 90 min

Laitteet: tablettitietokone tai älypuhelin

Sovellukset

Stop Motion Studio (iOS)

Stop Motion Studio (Android)

Kehon kieputin

Taikatemppuja animaation keinoin

Animaatio eli elävöittäminen on tekniikka, jossa elokuva syntyy kuvaamalla sitä kuva kuvalta. Kun kuvatut kuvat näytetään tietyllä nopeudella, syntyy vaikutelma liikkeestä. 

Piksillaatio on animaatio, jossa piirros- tai nukkehahmon sijaan liikkuu ihminen. Liikkeitä voi suunnitella etukäteen ja liikkeiden vaiheistuksen avulla on mahdollista luoda erilaisia illuusioita siitä, että ihminen pystyy esimerkiksi liukumaan huoneen läpi tai pyörimään paikallaan ilman jalkojen nostamista tai ilmestymään laatikon sisältä kuin tyhjästä ikään kuin animoidulla ihmisellä olisi taikavoimia.

Liikkeen tutkiminen

Piksillaation suunnitteleminen on hauskaa ja siihen kannattaa varata aikaa sekä paperia, johon kuvattavia liikkeitä voi piirtää etukäteen. Ennen piirtämistä voi tutkia erilaisten varhaisten fysiologien jalanjäljillä, miten liike syntyy. Esimerkkejä löytyy pelikaanien laskeutumisesta ihmisten voimisteluliikkeisiin. Ranskalainen fysiologi Étienne-Jules Marey edisti keksinnöillään elokuvan kuvaamista eli elokuvaamista. Hänen kuvauslaitteensa muistutti kivääriä. Laitteen kuvausnopeuden avulla hän sai talteen liikkeen eri vaiheet. 

Oma kuvattava liike

Kun olette tutkineet erilaisia liikkeitä, voitte miettiä pareittain minkälaisen liikkeen haluaisitte itse kuvata. Miettikää mistä liike alkaa, mikä on sen huippupiste ja mihin liike loppuu. Piirtäkää erilaiset vaiheet paperille, kuten Mareyn esimerkissä on kuvattuna. Tehkää piirroksiin 12 erilaista vaihetta – jokainen vaihe omaan kuvaansa.

Jos haluatte lisätä liikkeeseen taikatemppumaisia piirteitä, onnistuu se seuraavien vinkkien avulla. Kuvaukset kannattaa tehdä parin kanssa niin, että ensin toinen on kuvaaja ja toinen liikkuu ja sen jälkeen voi vaihtaa parin kanssa rooleja. 

Liukuminen lattiaa pitkin: Kuva otetaan siten, että olet asennossa, jossa “surffaat” läpi lattian. Jähmety asentoon ja pari ottaa siitä kuvan. Kuvan ottamisen jälkeen liiku puoli metriä eteenpäin ja jähmety samaan asentoon uudestaan. Pari ottaa tilanteesta kuvan. Jatkakaa samalla tavalla 12 liikkeen vaihetta ja lopputuloksena kuvattava liukuu läpi lattian. 

Vinkki: jos haluatte, että koko ryhmä liukuu yhdessä, voivat aikuiset kuvata liukumisen, siten että koko jono liikkuu aina hieman eteenpäin, pysyy paikallaan, josta otetaan kuva. Kuvaajan pitää pysyä samassa kohdalla ja paikallaan läpi kuvausten. Parasta on, jos tabletti tai kamera on tuettuna tai jalustalla kuvausten ajan. 

Laatikkoon katoaminen: Etsi tarpeeksi iso pahvilaatikko tai joku muu laatikko, johon lapset mahtuvat kokonaan siten, että he pystyvät vaihe vaiheelta kyyristymään laatikon sisälle. Laatikkoon katoamisen voi yhdistää liukumiseen siten, että lapset liukuvat kohti laatikkoa vaihe vaiheelta ja samaan aikaan yksi lapsista katoaa laatikkoon.

Laatikkoon katoaminen vaiheistetaan samalla tavalla kuin liukuminen eli kuva otetaan silloin, kun kuvattava on siirtynyt liikkeessä seuraavaan kohtaa eli tässä tapauksessa kyyristyy kohti laatikon pohjaa. Kuvauksessa voidaan ottaa niin monta vaihetta, kun lapsen katoaminen laatikkoon vaatii. Viimeinen kuva on sellainen, jossa näkyy enää vain laatikko ja kuvattava on hypännyt jo laatikosta pois. Tästä vaiheesta voi ottaa muutaman kuvan ja, jos lapset liukuvat kohti laatikkoa samaan aikaan, voi seuraava hypätä laatikkoon kyyristymään ja lopulta katoamaan sinne.

Liikkeen kuvaaminen

Kuvaaminen kannattaa tehdä stop motion -ohjelmalla, joka soveltuu hyvin piksillaation kuvaamiseen. Liikkeen kuvaaminen kannattaa toteuttaa pareittain, joissa toinen kuvaa tabletilla, kameralla tai kännykällä liikkeen eri vaiheet. Kuvaaminen noudattelee 12 eri vaiheeseen jaettua liikettä ja se kuvataan siten, että kuvattava jähmettyy ensimmäiseen alkukohtaan, josta kuvaaja ottaa kuva. Liikkuja tekee liikkeen vaiheittain ja kuvaaja ottaa jokaisesta vaiheesta yhden kuvan siten, että liikkeen kaikki 12 vaihetta on kuvattuna.

Kuvausten editoiminen

Kuvaukset kannattaa editoida StopMotion -sovelluksella. Ohessa video, jossa editointi on ohjeistettu:

Sanasto:

Animaatio – kuva kuvalta luotu elokuva, esimerkiksi piirrosanimaatio, nukkeanimaatio tai tietokoneella tehty animaatio

Animoida – elollistaa liikuttamalla piirretty tai tietokoneella tehty animaatiohahmo

Animaattori – animaattori vastaa hahmon liikuttamisesta halutulla tavalla kuvien ottamisen välissä

Stop-motion – animaatiotekniikka, jossa liikutetaan esimerkiksi esineitä vaiheittain kuva kuvalta ja luodaan liikkeen ja elollisuuden illuusio esineelle

Varhaiskasvattajien ajatuksia siitä, mitä he haluavat oppia monilukutaidosta: