Sosiaalinen mediaTeknologia
Artikkeli
Kasvattajat
AjatteluKulttuurinen osaaminenMonilukutaito
Äidinkieli ja kirjallisuusYhteiskuntaoppiHistoriaTietotekniikka

Ajan henki on mobiili – entä tulevaisuudessa?

Niin sanotulle perinteiselle medialle älypuhelimen voittokulku ja siihen kytkeytyvä digitalisaatio on merkinnyt pitkään kestänyttä murrosta tai jopa kriisiä. Mutta mitä tulevaisuus voikaan tuoda tullessaan? pohtii Otto Tähkäpää artikkelissaan.

Modernin älypuhelimen voittokulku on merkinnyt mullistusta koko mediakulttuurille. Se ei ole ainoastaan muuttanut sitä, miten erilaisia viestejä vastaanotetaan, vaan myös sen, miten niitä luodaan ja välitetään – ja kuka niitä luo. Mutta entä tulevaisuudessa?

Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden. Tämä on helppo todeta kirjoittamalla hakukoneeseen ”failed predictions” ja avaamalla yksi yli 1,3 miljoonasta hakutuloksesta.

”Tällä puhelimeksi kutsutulla laitteella on aivan liian monia puutteita, jotta siitä voisi tulla vakavasti otettava kommunikaatioväline”, totesi amerikkalaisen lennätinyhtiö Western Unionin johtaja William Orton vuonna 1876. Teknologiayhtiö IBM:n johtaja Thomas Watson puolestaan uskoi vuonna 1943, että ”maailmassa on markkinoita kenties viidelle tieto-
koneelle”. Vaikka tietämyksemme maailmasta on kehittynyt huimasti sitten Ortonin ja Watsonin päivien, ei ennustaminen ole tullut yhtään helpommaksi. ”Ei ole mitään mahdollisuutta, että iPhone saisi merkittävän markkinaosuuden”, tylytti Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer vuonna 2007 Applen julkistaessa ensimmäisen iPhonen. Loppu on historiaa, jonka me kaikki tunnemme. Applesta on kehittynyt kymmenessä vuodessa maailman arvokkain yhtiö, ja iPhonesta muodostui esikuva moderneille älypuhelimille, joita on myyty vuoden 2007 jälkeen maailmanlaajuisesti yli seitsemän miljardia kappaletta. Jokainen niistä on yksinään tehokkaampi tietokone kuin kaikki ne Nasan tietokoneet yhteensä, joiden avulla ihminen lähetettiin ensimmäistä kertaa kuuhun vuonna 1969. Vastaavasti jokaisella maailman 2,3 miljardilla älypuhelimen käyttäjällä on tällä hetkellä laitteidensa kautta pääsy suurempaan määrään tietoa kuin yhdelläkään maailman johtajalla 20 vuotta aiemmin.

Älypuhelin onkin lakannut jo kauan sitten olemasta pelkästään tai edes ensisijaisesti puhumista varten. Itse asiassa neljäsosa älypuhelimen omistajista ei koskaan käytä sitä puheluiden soittamiseen. Sen sijaan älypuhelinta käytetään muun muassa sosiaalisen media seuraamiseen, uutisten lukemiseen, musiikin kuunteluun ja elokuvien katseluun yhteensä
yli 17 eksabitin eli 17 000 000 000 000 000 000 bitin edestä kuukaudessa. Vain vähän yli sadan gramman painoisen älypuhelimen kuorien sisään tiivistyykin kymmenen vuotta sitten alkanut median murros, johon liittyvät oleellisella tavalla myös digitalisaation, sosiaalisen median sekä kansainvälisten digi- ja alustajättien kaltaiset ilmiöt.

Ajan henki on todellakin mobiili – mutta miltä näyttää tulevaisuus? Pohdin tätä kysymystä kirjoituksessani, vaikka ennustamaan en rupeakaan. Ei siksi, että pelkäisin päätyväni Ortonin, Watsonin ja kumppaneiden jatkoksi, vaan koska tulevaisuudentutkimuksen näkökulmasta ennustaminen ei ole ainoastaan vaikeaa vaan mahdotonta. Sen sijaan tarkastelen tässä kirjoituksessa mediakulttuurin tulevaisuuden muotoutumisen kannalta keskeisiä tässä hetkessä vaikuttavia muutostekijöitä ja avaan niiden perusteella joitakin toivottavasti lukijan kannalta mielenkiintoisia näkymiä vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin.

Minkälainen on mediakulttuurin tulevaisuus? Kenellä on vastuu sen muotoutumisesta? Entä mikä meitä odottaa tulevaisuudessa? Onko mobiili jo täysin vanhentunut käsite kymmenen vuoden kuluttua?

Mediakulttuurin vallankumous

Jos mediakulttuurilla tarkoitetaan sitä, kuka, miksi ja miten erilaisia viestejä luo, välittää, vastaanottaa ja käsittelee, on älypuhelimien yleistyminen merkinnyt todellista vallankumousta. Niiden ansiosta tiedonvälitys on nopeutunut ja demokratisoitunut, mikä on johta-
nut välillä myös todellisiin vallankumouksiin, kuten ympäri arabimaailmaa vuosina 2010-2011. Samalla tavalla älypuhelin on mullistanut mediasisältöjen kulutuksen, tuottamisen ja jakelun myös meillä Suomessa. Nyt kuka tahansa älypuhelimen omistaja voi kuvata esimerkiksi HD-laatuista videota tai julkaista nettilehteä käytännössä ilmaiseksi.

Mikäli sisällöt ovat tarpeeksi kiinnostavia, on niille teoriassa mahdollista saada verkon ja sosiaalisen median välityksellä miljoonien ihmisten maailmanlaajuinen yleisö käytännössä ilman kustannuksia. Yhä useammalle suomalaiselle älypuhelin on pääasiallinen tai ainoa verkon uutislähde.

Niin sanotulle perinteiselle medialle älypuhelimen voittokulku ja siihen kytkeytyvä digitalisaatio on merkinnyt pitkään kestänyttä murrosta tai jopa kriisiä. Ensin verkkoon siirtyivät ihmiset ilmaisten sisältöjen houkuttelemina ja pian perässä seurasivat mainostajat. Suomalaisten sanomalehtien yhteenlaskettu kokonaislevikki on pienentynyt kolmannekseen ja mainostulot puoleen vuoden 2007 määristä.
Samassa ajassa digimainonta on puolestaan lähes nelinkertaistunut 100 miljoonasta 370 miljoonaan euroon. Ongelmana suomalaisen median kannalta kuitenkin on, että summasta noin puolet katoaa kansainvälisten teknologiajättien, käytännössä Googlen ja Facebookin taskuihin. Kehitys on näkynyt suomalaisissa mediataloissa muun muassa lukuisina yt-neu-
votteluina ja lakkauttamispäätöksinä, mitä voi pitää huolestuttavana luotettavan, riippumattoman ja laadukkaan tiedonvälityksen tulevaisuuden kannalta.

Mobiililaitteiden ja netin käytön yleistyessä olemme myös siirtyneet aikaan, jossa erilaiset älykkäät koneet määrittelevät yhä enemmän sen, miten ja minkälaisia mediasisältöjä me kulutamme. Wordsmithin kaltaiset, toistaiseksi melko yksinkertaiset uutisrobotit tuottavat jo nyt miljardeja urheilutulosten ja pörssiuutisten kaltaisia juttuja vuodessa. Tekoälyä käytetään apuna myös uusien konseptien suunnitteluvaiheessa, jolloin ennakoivan analytiikan avulla voidaan laskea etukäteen, minkälaiset menestymismahdollisuudet niillä on.

Uutisetkin löydämme nykyään useammin erilaisten suosittelualgoritmien kuin ihmistoimittajien ja -journalistien avulla. Algoritmien merkitys on sitäkin suurempi, kun kyse on älypuhelimen käyttäjistä ja nuorista käyttäjistä. Parhaimmillaan algoritmit helpottavat elämää ja auttavat löytämään kiinnostavia sisältöjä, mutta samaan aikaan niihin liittyy monia arveluttavia piirteitä ja avoinna olevia eettisiä kysymyksiä. Esimerkiksi on vaarana, että suosittelualgoritmien vuoksi käyttäjät törmäävät verkossa ainoastaan omaa maailmankuvaansa vahvistavaan sisältöön. Tämä
puolestaan tukee niin sanottujen kaikukammioiden syntymistä, ja niillä on ollut merkittävä vaikutus nykyisen kaltaisen valeuutisilmiön synnylle.
Valeuutisilmiön vanavedessä luottamus mediaan on suorastaan romahtanut monissa maailman maissa.

Tutkimuslaitos Edelmanin vuosittaisessa luottamusbarometrissa mitattiin vuonna 2017 uudet ennätysheikot lukemat peräti 60 prosentissa tutkimuksessa mukana olleista maista. Samaisessa tutkimuksessa mediaan luottavat kansalaiset olivat vähemmistönä peräti 80 prosentissa maista. Suomi ei ole mukana Edelmanin tutkimuksessa, mutta Reuters Digital News Reportin maaraportin mukaan suomalaisten luottamus uutisiin on edelleen maailman kärkeä.

Mihin olemme menossa?

Käynnissä olevat muutoskulut viittaavat siihen, että median murros jatkuu myös lähitulevaisuudessa. Tällöin keskeiseksi kysymykseksi muodostuu se, miten turvaamme laadukkaan, moniäänisen ja riippumattoman median tulevaisuuden Suomessa. Muuten vaarana on, että esimerkiksi erilaiset jyrkät mielipiteet ja ideologiat saattavat saada runsaasti huomiota ja haastaa tutkimukseen ja asiantuntijuuteen perustuvan tiedon. Pahimmillaan tämä voi aiheuttaa haittaa esimerkiksi ihmisten terveydelle ja yhteiskuntarauhalle. Asiaan kannattaa suhtautua vakavasti, sillä vaikka suomalaiset yhä luottavatkin uutisiin, myös meillä on havaittavissa luottamuksen hiipuva trendi. Älykkäillä koneilla ja tietokoneohjelmistoilla on jo nyt merkittävä vaikutus mediankulutukseemme. Tämä on kuitenkin vasta alkua. Valmisiin tekstipohjiin perustuvat tyhmät sisältörobotit eivät vielä tällä hetkellä pysty kovinkaan monimutkaiseen sisällöntuotantoon.

Kuitenkin jo nyt on olemassa tekoälyn säveltämää musiikkia tai maalaamia tauluja, joita ei voi erottaa ihmisen tekemistä

Hiljattain uutisoitiin puolestaan tekoälystä, joka oli kirjoittanut uuden Harry Potter -kirjan. Ei lienekään kaukaista tulevaisuutta, että emme enää pysty erottamaan koneen tekemää sisältöä ihmisen tekemästä. Ehkä tulevaisuudessa ihmisen tekemät mediasisällöt ovatkin harvinaista luomuherkkua, jota nautitaan harvoin, mutta niistä ollaan valmiita maksamaan enemmän.

Automaattiseen sisällöntuotantoon liittyy luonnollisesti paljon mahdollisuuksia, mutta myös uhkia. Vaarana on, että siirrämme tiedostamattamme koneille oman ajattelumme puolueellisuudet, puutteellisuudet sekä vinoutumat ja näin vahvistamme yhteiskunnassa
olemassa olevaa rakenteellista epätasa-arvoa. Tätä saattaa ilmentyä viattoman tuntuisissa ja arkipäiväisissä tapauksissa, esimerkiksi silloin kun Google Translate viittaa lääkäriin sanalla ”he” ja hoitajaan sanalla ”she”. Algoritmien etiikka on kuitenkin vakava kysymys, kun otetaan huomioon median yhteiskunnallinen rooli nyt ja tulevaisuudessa.

Vasta viime aikoina onkin alettu ymmärtää, että loppujen lopuksi algoritmit ovat amerikkalaisen tietokirjailija Cathy O’Neilin osuvan kuvauksen mukaan koodiksi kirjoitettuja mielipiteitä. Ehkäpä tulevaisuuden kansalaistaitoihin kuuluukin jonkinlainen algoritminlukutaito, jotta pysymme paremmin ymmärtämään digitaalista mediaa, sen taustalla vaikuttavia prosesseja ja sitä, miksi meille tarjotaan mitäkin sisältöjä. Tekoälyn kehittyessä ja sisällöntuotannon automatisoituessa myös taistelu valeuutisia vastaan käy yhä hankalammaksi. Sen lisäksi, että valeuutisia voidaan tuottaa määrällises-
ti enemmän, niistä tulee myös yhä hienostuneempia. Koneoppimisen ja neuroverkkojen ansiosta myös ääntä ja liikkuvaa kuvaa voidaan väärentää, manipuloida tai luoda kokonaan tyhjästä niin uskottavasti, että aistinvaraisesti on mahdotonta erottaa, onko videolla puhu-
va henkilö oikea vai tekoälyn digitaalisesti luoma väärennös. Tällöin medialukutaidossa korostuu paitsi uusien teknologioiden tuntemus myös perinteinen terve lähdekriittisyys.

”Väline on viesti”, totesi mediatutkija ja filosofi Marshall McLuhan jo 1960-luvulla. Vaikka teknologia eittämättä muuttaa mediakulttuuria, me ihmiset voimme vaikuttaa sen suuntaan – myös eksponentiaalisesti kehittyvän teknologian aikakaudella. Muutoin on vaara käydä niin kuin teknologian tutkija Sherry Turkle on varoittanut, että samaan aikaan kun odotamme teknologialta yhä enemmän, odotamme toisiltamme entistä vähemmän.

Tulevaisuudessa meidän kannattaakin keskittyä pelkän teknologian sijaan siihen, mitä me siltä odotamme ja toivomme.

Vanhentuuko mobiili kymmenessä vuodessa?

Kirjoituksen johdannossa lupasin, etten ennusta tulevaisuutta. Jos kuitenkin olisi pakko, veikkaisin, että ainakin älypuhelin sellaisena kuin me se tänä päivänä tunnemme, tulee jäämään historiaan kymmenessä vuodessa. Samaa mieltä on myös esimerkiksi tunnettu media- ja tulevaisuudentutkija Amy Webb, jonka mukaan erilaiset puettavat tietokoneet, kuten silmälasit, sormukset ja rannekkeet, korvaavat älypuhelimen vuoteen 2027 mennessä.

Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg puolestaan uskoo, että vähitellen lisätty todellisuus tekee älypuhelimet ja muut ruudut tarpeettomiksi – viimeistään siinä vaiheessa kun lisätyn todellisuuden piilolinssit arkipäiväistyvät.

Nykyisen kaltaisten älypuhelinten katoamisen puolesta puhuu myös se harvoin huomioon otettu tosiseikka, että niiden valmistus on ekologisesti täysin kestämättömällä pohjalla. Maailman seitsemän miljardin älypuhelimen valmistukseen on käytetty energiaa lähes 1 000 terawattituntia, mikä vastaa suurin piirtein koko Intian vuotuista energiankulutusta. Lisäksi älypuhelin sisältää yli 60:tä eri jalometallia, joista monet ovat hyvin harvinaisia. Esimerkiksi nestekidenäyttöjen valmistuksessa käytettävän indiumin varantojen arvioidaan riittävään enää ainoastaan 14 vuodeksi.

Kuitenkin jo ennen indiumin loppumista tai lisätyn todellisuuden piilolinssien ilmestymistä kauppojen hyllylle edessämme on yksi uusi käyttöliittymävallankumous – puhe. Puhekäyttöliittymän nopeasta yleistymisestä on esitetty viime aikoina erilaisia mutta saman suuntaista

Kuitenkin jo ennen indiumin loppumista tai lisätyn todellisuuden piilolinssien ilmestymistä kauppojen hyllylle edessämme on yksi uusi käyttöliittymävallankumous – puhe. Puhekäyttöliittymän nopeasta yleistymisestä on esitetty viime aikoina erilaisia mutta saman suuntaista arvioita. Esimerkiksi tutkimuslaitos Gartner on arvioinut, että vuoteen 2020
mennessä 30 prosenttia kaikesta nettiselailusta tapahtuu ilman näyttöä, kun taas Future Today Institute ennustaa, että puolet kaikesta ihmisten ja tietokoneiden välisestä vuorovaikutuksesta tapahtuisi puheen välityksellä vuoteen 2022 mennessä. Murroksen taustalla ovat puheentunnistusteknologian ripeä kehitys ja nopeasti myyntimenestykseksi maailmalla nousseet älykaiuttimet. Suomessa laitteita ei ole vielä saatavilla, mutta Yhdysvalloissa niitä on myyty jo 15 miljoonaa kappaletta, ja määrän uskotaan nousevan yli 70 miljoonaan vuoteen 2022 mennessä.

Puhe käyttöliittymänä tarjoaa monia hyötyjä käyttäjälle: se on nopeaa, helppoa sekä peronoitua ja kontekstisidonnaista. Älykaiuttimen onkin havaittu korvaavan muiden laitteiden, kuten älypuhelimien käyttöä. Konsulttiyhtiö Accenturen Yhdysvalloissa tekemän tutkimuksen mukaan lähes 70 prosenttia älykaiuttimen omistajista kertoi vähentäneensä älypuhelimen käyttöä uuden laitteen ansiosta. Kaikki merkit viittaavatkin siihen, että tulevaisuudessa puhumme tietokoneille huomattavasti nykyistä enemmän. Tämän uskallan sanoa ilman pelkoa siitä, että kirjoitukseni päätyy pieleen menneiden ennustusten pitkän listan jatkoksi.

Avainsanat

AlgoritmiKriittinen ajatteluMediasuhdeMediakasvatusÄlypuhelin