Kamera

Kamera

Sosiaalinen media vaikuttamisen välineenä

Työpajassa osallistujat pääsevät tutustumaan vaikuttamiseen sosiaalisen median kautta. Vaikuttamista harjoitellaan suunnittelemalla oma sosiaalisen median kampanja…

Ajaton tarina

Ajaton tarina -mediatyöpajat tukevat lasten oman äänen kuulumista ja rohkaisevat heitä vaikuttamaan oman elinpiirinsä asioihin.

Kohti elokuvaa

Yksinkertaisille elokuvaharjoituksille ja opetusvideoille on aina käyttöä. Nämä harjoitukset ovat sovellettavissa sopiviksi eri ikäisille.

Tehdään oma elokuva!

Elokuvista voi oppia paljon katsomalla, pohtimalla ja keskustelemalla, mutta tehokas keino käsitellä elokuvaa on myös…

Tulevaisuuden uutiset

Tämä työpaja yhdistää uutiset ja tulevaisuuden ja herättelee pohtimaan journalismin tarkoitusta, etiikkaa sekä valeuutisia.

Valograffiti

Valograffiti on valokuva, johon on pitkällä valotusajalla tallennettu valoilla tehty kuvio. Näillä ohjeilla teet oman valograffitin.

lukemassa

Voiko kirja olla kuin peli?

Tarinamuotoista kulttuuria kulutetaan jatkuvasti enemmän monialustaisesti. Samat tarinat löytävät siis tiensä kirjoista esimerkiksi elokuviin, digitaalisiin peleihin, lautapeleihin, musiikkiin ja sosiaalisen median sisältöihin. Tässä työpajassa alakoulun vanhimmat oppilaat pääsevät tutkimaan kirjojen ja digitaalisten pelien yhteyksiä pelillistämisen keinoin.