Sarjakuva

Sarjakuva on mediaesitys, jossa yhdistyvät kuva, sana ja erilaiset merkit. Näistä tekijöistä muodostuu yhtenäinen tarina, joka etenee ruutu ruudulta. Sarjakuvalla on oma kielensä. Kerronta syntyy kuvien yhdistämisestä, ruuduista ja niiden välisestä tilasta. Sarjakuvan ilmaisu ja kerronta on samantapaista kuin elokuvien. Eri kuvien välisen jatkuvuuden luo katsoja itse. Katsoja näkee ruutujen väliin; hän osaa yhdistää tapahtumien jatkumon, vaikka kaikkea ei kuvissa kerrotakaan.

Sarjakuvakerronnan perusyksikkö on ruutu. Ruudun koolla ja muodolla voidaan kertoa paljon asioita. Yleensä ruutu on neliö tai suorakulmainen. Vinoneliön- tai ympyränmuotoiset ruudut korostavat jotakin tapahtumaa tai tunnelmaa. Ruutujen koko viittaa tapahtuman tärkeyteen, mutta myös sen kestoon. Mitä pitempi ruutu on, sitä enemmän kuluu aikaa. Sarjakuvissa kuten elokuvissakin vaihdellaan kuvakulmia ja kuvakokoja. Näillä saadaan luotua kerrontaan vaihtelua ja dynamiikkaa. Katso kuvakoot ja kuvakulmat kuva kappaleesta. 

Sarjakuvissa on monenlaisia merkkejä, jotka opitaan tulkitsemaan tietyllä tavalla. Näitä merkkejä opitaan lukemaan vaistonvaraisesti kokemuksen myötä. Sahalla, joka sahaa puunkappaletta, kuvataan kuorsausta ja lamppu syttyy pään päälle, kun sarjakuvahahmo saa idean. Tietynlaiset viivat kuvaavat vauhtia, musta pilvi pään päällä kuvaa vihaa ja suuttumusta sekä sydän rakkautta tai rakastumista. Sarjakuvailmaisuun liittyy keskeisesti huumori ja asioiden liioittelu. Kuvattava kohde yksinkertaistetaan ja pelkistetään. Asioita voidaan esittää hyvinkin viitteellisesti.

Sarjakuvan historiaa ja lajityypit

Sarjakuvan kerrontatekniikka on ollut olemassa jo ammoisina aikoina. Varhaiset luola- ja seinämaalaukset ja seinävaatteet sekä Egyptin hautamaalaukset toimivat esimerkkinä kuvien sarjallisesta ilmaisusta. Puhekuplan käyttö tunnettiin puolestaan jo keskiajalla.

Nykyaikaisen sarjakuvan esiasteena voidaan pitääWilhelm Buschin vuonna 1865 julkaisemaa kertomustaMax ja Moritz. Tässä kertomus etenee toisiaan seuraavien kuvien jatkumona, jota tukee runomuotoon kirjoitettu teksti. Varsinaisena ensimmäisenä sarjakuvana pidetään kuitenkin Richard Felton Outcaultin luomaa sarjakuvaa The Yellow Kid. Se ilmestyi ensimmäisen kerran amerikkalaisessa New York World-lehdessä vuonna1894. Sarjan päähenkilönä seikkailee hörökorvainen ja keltapaitainen poika. Varsinaisia puhekuplia ei ollut, repliikit kirjoitettiin pojan paitaan. Kissalan pojat (The Katzenjammer Kids) alkoi ilmestyä vuonna 1897. Matti Mainio ja Jussi Juonio(Mutt and Jeff) alkoi ilmestyä vuonna 1907 jatkuen aina vuoteen 1982 saakka.

Aluksi sarjakuvat olivat tyyliltään koomisia ja piirrostyyliltään pelkistettyjä ja karikatyyrimäisiä. 1930-luvulla syntyivät jännityssarjakuvat (esim. Tarzan) ja niissä piirrosjälki oli jo paljon realistisempi. Toinen maailmansota lisäsi sarjakuvien menekkiä, se oli oivaa ajanvietettä mm. sotilaille.

Eurooppalaisen sarjakuvan historian tunnetuimpia ovat belgialaisen Hergén Tintti-sarjakuvat (ensimmäinen ilmestyi 1929) ja ranskalaisen Réne Goscinnyn Lucky Luke, Asterix ja Ahmed Ahne. Ensimmäisinä suomalaisina sarjakuvapiirtäjinä pidetään Hjalmar Löfvingiä (Pöllöpää-Iivari) ja Ola Fogelbergiä (Pekka Puupää ja Pupu ja Pelle). He nousivat sarjakuvapiirtäjinä esille 1910-luvun Suomessa.

Alun perin sarjakuvia julkaistiin sanomalehdissä ja sarjakuvan kehitys olikin pitkään sidoksissa sanomalehtimaailman kehitykseen. Sarjakuva oli oivaa palstantäytettä ja sen ajateltiin lisäävän lehden myyntiä. 1930-luvun loppupuolella julkaistiin ensimmäiset itsenäiset sarjakuvalehdet. Ensimmäinen varsinainen sarjakuvalehti Detective Comics julkaistiin vuonna 1937. Myöhemmin sarjakuvia on julkaistu myös albumeina, antologioina ja kirjoina.

P.S. Keskustelussa sarjakuvan historiasta on noussut esille sveitsiläisen Rodolphe Töpfferin (1799-1846) sarjakuva Herra Koipeliini. Uuden tutkimuksen myötä Herra Koipeliinia (1830) voitaisiin pitää maailman ensimmäisenä sarjakuvana. Herra Koipeliini kertoo porvariston joutilaasta elämästä komiikan keinoin. Suomessa Koipeliini ilmestyi ensimmäisen kerran Sanomia Turusta sanomalehdessä jo vuonna 1857. Sitä voidaan siis pitää myös ensimmäisenä Suomessa ilmestyneenä sarjakuvana. (Minerva kustannus on painanut sarjakuvasta suomenkielisen painoksen, suomennus Heikki Kaukoranta.)

Lajityypit

Sarjakuvan lajityypit ovat moninaiset. On science fictionia, scifiä, etsiväsarjoja, fantasiaa, romantiikkaa, kauhua, rikossarjoja, lännensarjoja, sotasarjakuvia, seikkailusarjakuvia, historiallisia sarjakuvia, humoristisia ja poliittisia sarjakuvia jne. Japanilaista sarjakuvaa kutsutaan Mangaksi (Japania, tarkoittaa sarjakuvaa). Se kehittyi amerikkalaisen sarjakuvan pohjalta ja on saavuttanut huiman suosion myös Euroopassa ja muualla maailmassa. Japanilaista sarjakuvaa luetaan oikealta vasemmalle, päinvastoin kuin länsimaissa. 

Myös lapsille on tarjolla paljon korkeatasoisia sarjakuvia. Aku Ankka (Suomen suurin viikkojulkaisu), Jaska Jokunen, Asterix, Maailman vahvin nalle, Piko ja Fantasia, Marsupilami, Nakke Nakuttaja, Lassi ja Leevi, muumit jne. ovat lastensuosiossa olevia sarjakuvia. Sarjakuva on lapsille siitä kiitollinen ilmaisumuoto, että tarinaa voi lukea ilman varsinaista lukutaitoa. Joskus sarjakuva voi toimia myös kimmokkeena lukemaan oppimiselle. Lapset viihtyvät hyvin sarjakuvien parissa; viihtymisen lisäksi sarjakuvat opettavat.

Strippi, lehti ja albumi

Sarjakuvastrippi on lyhyt, mutta paljon käytetty sarjakuvan ilmaisumuoto. Strippejä julkaistaan pääasiassa sanomalehdissä. Sanomalehtistripissä on yleensä kolme ruutua ja se on usein mustavalkoinen ja piirrostyyliltään pelkistetty. Useat sanomalehtistripit perustuvat vitsiin, mutta ne voivat myös muodostaa pitkään jatkuvia ja yhtenäisiä juonia. Sarjakuvalehdet koostuvat useista lyhyistä, muutaman sivun pituisista tarinoista. Sarjakuva-albumit taas kertovat tavallisesti yhden pitkän tarinan, ja joskus tarina voi venyä usean albumin mittaiseksi. 

Sarjakuvia tekemään

Sarjakuvien tekeminen on antoisaa ja monipuolista. Sarjakuvia tehdessään lapsi testaa monia kuvan tekemisen lainalaisuuksia, mutta myös tekstin ja merkkien yhdistämistä kerrontaan.

Ennen kuin ryhtyy hommiin, kannatta katsella valmiita sarjakuvia. Miten päähenkilö on esitetty, minkälaisia ilmeitä ja eleitä sillä on? Miten ruudut vaihtuvat? Mikä näytetään ja mikä jää katsojan päättelyn varaan? Minkälaisia kuvakokoja ja kuvakulmia on käytetty ja miten ne vaihtelevat sarjakuvan edetessä? Minkä kokoisia ja muotoisia ruudut ovat ja onko niissä vaihtelua kesken sarjakuvan? Minkälaiset puhekuplat ovat ja mihin ne on sijoitettu? Miten liikettä on kuvattu? Mitä eri merkkejä on käytetty ja mitä niillä tarkoitetaan?

Sarjakuvan tekeminen alkaa juonen ja tarinan kehittelyllä. Tämän jälkeen luodaan päähenkilö. Jotta siitä tulisi elävä ja tunteva, sen piirtämistä on hyvä harjoitella etukäteen eri tunnetiloissa ja asennoissa. Tarinasta tehdään ensin käsikirjoitus, jossa tapahtumat jaetaan ruutuihin. Sarjakuvan ruudut sommitellaan paperin keskiosaan, jotta paperiin jää reilut marginaalit ruutujen ympärille. Kuvat luonnostellaan ruutuihin lyijykynällä, lisätään puhekuplat ja muut tarvittavat tekstit ja merkit. Lopullinen sarjakuva tehdään mustalla huopakynällä tai musteella. Korjauksia voi tehdä liimaamalla uutta kuvaa päälle. Kuviin voi halutessaan lisätä erilaisia piirrosjälkiä ja pintoja yleisvaikutelmaa piristämään. Sarjakuvasta voi ottaa kopion, jotta kaikki päälle liimatut lisäykset ja korjaukset saadaan haihdutetuksi.

Edistämme lasten ja nuorten mediakasvatusta erityisesti elokuvan, mutta myös muun liikkuvan kuvan osalta.