Kirjastot medialukutaidon kansalaistoreina

Kirjastoilla on keskeinen rooli informaatio- ja medialukutaidon kehittämisessä. Omiin tarpeisiin sopivan informaation löytäminen, ymmärtäminen ja soveltaminen eivät ole itsestäänselvyyksiä.

”Medialukutaito” on terminä istunut vaikeasti suomalaiseen mediakasvatus-todellisuuteen, koska ”lukutaito” on niin vahvasti sitoutunut perinteisen kirjallisen tekstin lukemiseen ja kirjoittamiseen. Vaikka tekstin käsite on oppikirjoissa ja koulun opetussuunnitelmissa laajentunut koskemaan kirjallisen lisäksi kuvallisia ja äänellisiä tekstejä sekä erilaisia yhdistelmätyyppejä, on ”medialukutaito” edelleen epäselvä käsite.

Angloamerikkalaisessa opetus- ja tutkimusperinteessä ”media literacy” on ollut huomattavasti helpompi ottaa eräänlaiseksi kattokäsitteeksi mediakasvatuksen tavoitteista puhuttaessa. Medialukutaito on myös hieman inflatorinen käsite siinä mielessä, että erilaisia tärkeinä pidettyjä ”lukutaito”-loppuisia sanoja on viljalti. Miten ”medialukutaito” sijoittuu esimerkiksi suhteessa ”informaatiolukutaitoon”, ”digitaaliseen lukutaitoon” tai ”visuaaliseen lukutaitoon”? Kirjasto-alan näkökulmasta ”infor-maatiolukutaito” on huomattavasti tutumpi termi ja sijoittuu varsin selkeästi myös perinteisen kirjallisen tekstin alueelle, mutta ei pelkästään sinne.

Kirjasto on vähitellen saanut yhä keskeisemmän roolin informaatio- ja me-dialukutaidon opetuksessa. Kirjasto- ja informaatioalan aktiivisuus osana mediakasvatusta näkyy selvästi keskusteluna terminologiasta kuten myös pedagogiikasta ja teoriasta. Tilanteeseen vaikuttaa tietysti myös internetin asema tiedonhaun keskeisenä välineenä lasten ja nuorten keskuudessa. Internet on korvannut tietosanakirjat ja hakuteokset jo aikoja sitten lähes kaikessa informaation etsimisessä. Tällä on tietysti myös omat haasteensa sekä kirjastolle että informaatio- ja medialukutaidon kehittämiselle ja mediakasvatukselle.

Ei siis ihme että kirjastojen rooli on kasvussa. Vaikka puhe ”informaatio-yhteiskunnasta” on hieman väistynyt, informaation merkitys jokapäiväisessä elämässä on varsin keskeinen. Muutamaa mediavapaata kesälomapäivää lukuun ottamatta sekä lasten että aikuisten arki kietoutuu olennaisesti informaation hakemiseen, käsittelemiseen, tulkintaan ja ymmärtämiseen.

Nykypäivän työläisestä käytetään usein nimitystä ”tietotyöläinen”, joka työskentelee immateriaalisessa taloudessa ja erilaisissa digitaalisissa ympäristöissä. Karkeasti sanottuna yli puolet suomalaisista palkansaajista voidaan luokitella tieto- ja informaatiotyöläisiksi, ja määrä on kasvanut ja kasvamassa nopeasti.

Tietotyöläinen käsittelee informaatiota eri muodoissaan ja on enää vain vähän kosketuksissa materiaalisen tuotannon kanssa. Myös lasten arki koulunkäynnistä vapaa-aikaan rakentuu suurelta osin erilaisissa mediaympäristöissä.

Suomalaislapset ovat internetin käytön määrässä eurooppalaista keskitasoa. Myös sosiaalisen median käytössä suomalaislapset ovat eurooppalaisessa keskikastissa. 80-luvun jälkeen syntyneitä lapsia kutsutaan usein ”diginatiiveiksi”, jotka ovat syntyneet digitaaliseen kulttuuriin ja mediaympäristöön. Ajatus kaiken osaavista ja digitaalisessa kulttuurissa sulavasti liikkuvista diginatiiveista on kuitenkin osoittautunut liioitteluksi. Vaikka netin ja median käyttö lisää medialukutaitoa, opastusta ja ohjausta tarvitaan jatkuvasti. Kysymys ei lopulta ole pelkästään välineiden ja tekstien hallinnasta, vaan huomattavasti laajemmasta median ylläpitämästä ja korporaatioiden sekä valtakoneistojen luomasta mielenmaisemasta.

Voinemme suoraan puhua tietokapitalismin luomista tarpeista ja liikkumatilasta kaikessa, mitä voimme nähdä, kuulla ja tietää. Media muodostaa yhden keskeisen ekologian kaikelle toiminnallemme mielenmaisemamme muokkaajana. Informaatio- ja medialukutaidolla on tässä mielessä kaksinainen ja osin ristiriitainen merkitys. Ensinnäkin medialukutaito on sisällytetty viestintä- ja kasvatuspolitiikkaan, työmarkkinoihin ja kansainväliseen kilpailuun niin Euroopan Unionin tasolla kuin monissa maissa myös kansallisesti. Medialukutaidon merkitys on tältä osin rinnastettavissa lukutaidon merkitykseen yleensä. Niiden odo-tetaan tuottavan kilpailukykyä, talouskasvua ja sosiaalista hyvinvointia. Tämän ajattelun mukaan medialukutaito avaa kansalaisten mahdollisuuksia oppimiseen, itseilmaisuun, luovuuteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen.

Toisaalta medialukutaitoon liitetään kriittinen ja emansipatorinen elementti, joka kohdistaa analysoivan ja vastustavan katseen talouden ja kaupallisuuden ylivaltaa kohtaan. Näiden kahden näkökulman nivominen toisiinsa ei ole ollut helppoa esimerkiksi koulussa. Kirjaston rooli yhteiskunnassa on tässä suhteessa hyvin samantapainen kuin koulun. Toisaalta sen tarkoitus on historiallisesti ollut vahvistaa kansalaisten lu-kutaitoa ja -makua, kansalaisille ”sopivalla” hyvällä kirjallisuudella ja järjestää informaatiota kaikkien saataville.

Toisaalta kirjasto tarjoaa mahdollisuuksia hakeutua vaihtoehtoisille lähteille, joita valtamedia ja päiväjulkisuus eivät tarjoa. Vapaana ja demokraattisena tekstien ja ihmisten kohtaamispaikkana se muistuttaa myös internetin vapaita tiloja, joista tutkija James Paul Gee käyttää nimitystä mieltymystilat (affinity spaces). Geelle mieltymystilat ovat kaikille avoimia netin areenoita, joihin kokoonnutaan yhteisen kiinnostuksen ja mielenkiinnon perusteella. Mieltymystila ei perustu hierarkkisiin suhteisiin vaan antaa tilaa tasa-arvoiselle ja heterogeeniselle toiminnalle, joka keskittyy mielenkiinnon kohteen ympärille. Oppimisen kannalta mieltymystilat ovat kiinnostavia juuri vertaisoppimisen ja tutkivan oppimisen kannalta.

Kirjastoilla on keskeinen rooli informaatio- ja medialukutaidon kehittämisessä paljon informaatiota sisältävässä ympäristössä, jossa kirjojen lisäksi myös digitaaliset aineistot, internet ja tietokannat ovat oppi-jan ulottuvilla. Vaikka pääsy informaation lähteille on internetin myötä edelleen helpottunut, omiin tarpeisiin sopivan informaation löytäminen, ymmärtäminen, vertaaminen ja soveltaminen eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ne ovat osa kriittisen mediakasvatuksen kokonaisuutta.

Medialukutaidon keskiössä ei ole teknologian käytön hallitseminen vaan pi-kemminkin strateginen mediaympäristöjen ja käytön ymmärtäminen sekä kriittiset taidot. Strategisella ymmärtämisellä tarkoitetaan erityisesti tietoisuutta omasta mediasuhteesta ja mahdollisuuksista mediaesitysten kuluttajana ja tuottajana. Yksilön on tärkeää pystyä valitsemaan omiin kulloisiinkin tarkoituksiin ja tavoitteisiin sopivaa mediaa ja sisältöä. Tässä strategisessa osaamisessa kirjaston rooli on keskeinen, sillä se on perinteisesti keskittynyt aineistojen ja tiedon hahmottamiseen ja välittämiseen asiakkaille räätälöidyillä ja sopivilla tavoilla ja ymmärtämään informaation kokonaisuutta ja merkitystä.

Kirjastot ovat avoimia mieltymystiloja, jotka tasoittavat sosioekonomisia, alueellisia ja ikään perustuvia eroja ja luovat edellytyksiä demokratian kehittymiselle.

Teksti on julkaistu Mediametkaa! Osa 6 -kirjassa vuonna 2012. Sen on kirjoittanut Reijo Kupiainen.