Tehdään oma elokuva!

Tarttukaa yhdessä rohkeasti haasteeseen ja kertokaa oma tarinanne liikkuvan kuvan avulla. Heti alussa ei tarvitse osata kaikkea – voitte yhdessä edetä kohti valmista tuotosta askel kerrallaan.

Elokuvista voi oppia paljon katsomalla, pohtimalla ja keskustelemalla, mutta tehokas keino käsitellä elokuvaa on myös itse tekeminen. Esimerkiksi kokeilemalla, miten kuvat vaikuttavat toisiinsa ja miten leikkaus oikeastaan syntyykään, oppii elokuvien tekemisen lisäksi myös katsomaan elokuvia uudella tavalla. Itse koettu ja kokeiltu asia aukeaa syvällisemmin kuin sellainen, josta on vain kuullut tai lukenut.

Elokuvien tekeminen tarjoaa oppilaille mahdollisuuden kertoa omia tarinoitaan ja saada oma äänensä kuuluville. Elokuvien tekeminen on ryhmätyötä, joka kehittää myös sosiaalisia taitoja. Valmis tuotos vaatii paljon suunnittelua ja vaivannäköä, mutta lopputulos yleensä palkitsee kovan työn.

Tämä artikkeli perehdyttää elokuvakerrontaan.

Kuvausryhmän jäsenet

Kuvausryhmän koko ja tehtävät vaihtelevat elokuvan koon ja pituuden mukaan.

Ohjaaja on hyvä olla tekemässä päätöksiä, sillä muuten aika saattaa kulua riidellessä. Hän pyytää tai käskee käyntiin harjoitukset ja sanoo, milloin kuvaus alkaa. Ohjaaja tekee päätöksen, milloin kuva on valmis vai tarvitaanko lisää ottoja. Ohjaaja toimii näyttelijöiden silminä, opastaa heitä parhaan kykynsä mukaan näyttelemään hyvin.

Kuvaajalla on isommassa elokuvassa apunaan kamera-assistentti ja valomiehiä. Mikäli on tekniset laitteet olemassa ääntä varten, äänittäjä hoitaa äänityksen ja puomittaja toimii äänittäjän parina käännellen puomia ja mikrofonia parhaaseen mahdolliseen kulmaan.

Puvustaja, lavastaja, maskeeraaja ja järjestäjä hoitavat elokuvan ulkonäköön liittyviä asioita. Tuotantopäällikkö hoitaa kuvauspaikkoihin liittyvät luvat ja käytännön järjestelyt. Tuottaja kantaa vastuun raha-asioista. Kuvaussihteeri seisoo aina kameran vieressä ja varmistaa käsikirjoituksen toteutumista ja näyttelijöiden asentoja ja liikkeitä eri kuvissa sekä laatii kuvausraportit.

Joskus kuvausryhmäksi riittää vain yksi ihminen. Harrastajien elokuvissa olennaista on tehtävien mielekkyys; kuka osaa mitäkin, kuka haluaa oppia mitäkin.

Toiminta kuvauspaikalla

Kuvauksissa on usein melkoinen pöhinä päällä, ja varsinkin ensimmäinen kuvauskerta menee usein sekoilun ja opettelun merkeissä. Siksi kuvaustilanteessa on tärkeää noudattaa mahdollisimman sujuvaa toimintatapaa.

Myös ohjaajan käyttämien komentojen tulee olla mahdollisimman selkeitä. Ennen harjoitusta ohjaajaksi nimetty sanoo esimerkiksi ”Harjoitus, olkaa hyvät” ja harjoituksen päättymisen merkiksi ”Kiitos”.

Ennen varsinaista kuvausta ohjaaja sanoo ”Kuvaus, hiljaisuus”, mikä on merkki kuvausryhmälle, että kaikkien pitää keskittyä ja olla hiljaa. Jos ääni nauhoitetaan johonkin muuhun laitteeseen kuin kameraan, ohjaaja pyytää äänen päälle sanomalla ”Ääni”, johon äänittäjä vastaa ”Ääni käy”. Sitten ohjaaja pyytää kameran päälle sanomalla ”Kamera”, johon kuvaaja vastaa ”Kamera käy”. Kun kaikki on valmista kuvaukseen, ohjaaja antaa näyttelijöille luvan aloittaa sanomalla ”Olkaa hyvät”. Oton lopuksi selkeästi ”Kiitos”.kannattaa aina sanoa

Ennen kuvaamista jokainen kohtaus kannattaa harjoitella hyvin. Harjoituksen aikana ohjaaja ymmärtää paremmin kohtauksen idean, ja kuvaaja pääsee sinuiksi laitteistonsa kanssa, löytää oikean kuvakulman ja varmistaa kuvan valaisun. Myös näyttelijät pääsevät sisään rooleihinsa.

Yleensä on järkevää harjoitella ensin koko kohtaus alusta loppuun, ja vasta sitten miettiä, millaisiksi kuviksi kohtaus kannattaa jakaa. Kun ohjaaja on tyytyväinen, ja kaikki kuvauksessa mukana olevat tietävät mitä tehdä, aloitetaan varsinainen kuvaaminen.

Kuvauksissa kannattaa muistaa huumori ja ennen kaikkea yhteistyö. Usein käy niin, että kohtausta ei saada tallennettua toivotulla tavalla. Siksi koko kuvausryhmän täytyy olla silmät auki ja avoimina positiivisille yllätyksille. Parhaimmillaan kuvaaminen on rankkaa, mutta samalla erittäin palkitsevaa.

Käsikirjoitusprosessi

Elokuvan käsikirjoituksen työstäminen on monivaiheinen prosessi. Se tarkoituksena on toimia eräänlaisena rakennuspiirustuksena kaikille työryhmän jäsenille. Rahoittajat arvioivat sen perusteella projektin kaupallisia mahdollisuuksia, kuvaaja elokuvan vaatimaa kamera- ja valokalustoa, puvustaja ja lavastaja tarinan visuaalisen maailman rakentamista, äänisuunnittelija akustisen maiseman rakentamista, jne.

Kannattaa muistaa, että käsikirjoituksella ei ole itsenäistä taiteellista arvoa. Se on ennen kaikkea työkalu, jonka tarkoituksena on havainnollistaa kaikille projektissa mukana oleville, mihin suuntaan ollaan menossa. Jos kaikki eivät ole tekemässä samaa elokuvaa, on lopputuloksena yleensä täysi sekamelska.

Käsikirjoituksen avulla on mahdollista:

  • hahmottaa kokonaisuutta (rakenne, henkilöhahmojen uskottavuus, idean ja tarinan kiinnostavuus, dialogin toimivuus)
  • välittää tietoa työryhmän jäsenille
  • kommunikoida tuottajien, rahoittajien ja muiden yhteistyökumppanien kanssa
  • suunnitella tuotantoa tarkoituksenmukaiseksi ja tehokkaaksi.

Harrastajaelokuvissa ei tietenkään ole pakko noudattaa elokuvateollisuuden käyttämää kaavaa. Jos omassa tuotannossasi on mukana paljon ihmisiä, kannattaa kuitenkin miettiä, olisiko perinteisestä käsikirjoituskaavasta sinulle hyötyä.

Käsikirjoituksen vaiheet:

  1. Synopsis on lyhyt yhteenveto aiheesta tai tarinasta. Sen avulla voi nopeasti hahmottaa, millaisesta elokuvasta on kysymys. Pitkän elokuvan synopsiksen pituus voi olla esimerkiksi yksi tai kaksi liuskaa. Jos kirjoitat lyhytelokuvaa, synopsis voi olla lyhyempikin. Sen miettimiseen kannattaa panostaa, sillä tylsästä synopsiksesta tulee helposti tylsä elokuva.
  2. Treatment on kaunokirjallinen kuvaus elokuvan tarinasta. Sen ei vielä tarvitse muistuttaa lopullista käsikirjoitusta, joten sen voi kirjoittaa esimerkiksi novellin muotoon. Treatmentista käyvät ilmi elokuvan tunnelma, henkilöt ja juoni kohtaus kohtaukselta. Myös avainrepliikkejä voi kirjoittaa. Treatmentin pituus voi olla 10-30 liuskaa, riippuen elokuvan pituudesta ja tekstin yksityiskohtaisuudesta. Lyhytelokuvassa lyhyempikin teksti, vaikkapa yksi sivu, riittää.
  3. Varsinainen käsikirjoitus käsittää elokuvan tarinan kohtauksiksi jaettuna. Käsikirjoitukseen kirjoitetaan ainoastaan valkokankaalla näkyvä toiminta, henkilöiden lausuma dialogi sekä muut äänet. Tunteet, muistot ja henkilöhahmojen menneisyys eivät näy katsojalle, joten niitä ei kannata kirjoittaa. Vain se, minkä katsoja näkee tai kuulee, on tärkeää. Hyvä käsikirjoittaja osaa ajatella tapahtumat kuvina ja ääninä.

Itseään varten käsikirjoittaja voi laatia myös esimerkiksi henkilöiden taustatarinat, mutta koska ne käyvät ilmi yleisölle vain välillisesti puheen ja toiminnan kautta, kannattaa ne jättää pois lopullisesta käsikirjoituksesta. Alkuun voi toki liittää henkilöluettelon, jotta tarinaan ensimmäistä kertaa tutustuva pysyy paremmin kärryillä.

Elokuvan dramaturginen kaava

Yleensä elokuva noudattelee tiettyä dramaturgista kaavaa, joka jaksottaa elokuvan sisällöllisiin osiin.

Alkusysäys aloittaa elokuvan. Se on kestoltaan lyhyt ja sen tehtävänä on lähinnä katsojan mielenkiinnon herättäminen. Yleensä alkusysäys on tapahtuma, joka tutustuttaa katsojan elokuvan teemaan ja maailmaan. Usein se myös esittelee elokuvan päähenkilön tilanteessa, jossa katsoja voi helposti samastua häneen.

Esittelyjaksossa henkilöhahmoja ja heidän välisiä suhteitaan tarkennetaan. Tässä vaiheessa annetaan lisää vinkkejä elokuvan mahdollisesta ristiriidasta tai konfliktitilanteesta. Jos alkusysäys ei vielä kertonut miljööstä, elokuvan tapahtumaympäristöstä ja aikakaudesta, esittelyjaksossa myös se paljastetaan

Syventäminen antaa katsojalle lisää tietoa henkilöistä ja heidän käyttäytymisensä syistä. Syventämisen aikana katsoja pääsee sisälle henkilöhahmojen maailmaan, sekä pystyy ottamaan kantaa hahmojen tekoihin ja valintoihin.

Elokuva perustuu yleensä ristiriitaan, esimerkiksi sopii vaikkapa klassinen hyvän ja pahan taistelu tai menetetyn rakkauden uudelleen löytäminen. Tarinan aikana rakennettu juonikuvio kärjistyy elokuvan loppupuolella, ja päähenkilön on taisteltava omien arvojensa ja uskomustensa puolesta.

Ratkaisu on avainkohtaus, jossa selviää, ketkä saavat toisensa ja kuka voittaa. Saamme siis selville, kuinka elokuva päättyy

Häivytys kertoo katsojalle, mitä sitten tapahtui, ja miten päähenkilöt suhtautuvat tapahtuneeseen. Häivytys antaa myös katsojalle aikaa koota ajatuksensa

Alku, keskikohta ja loppu

Pienempien lasten kanssa draaman kaarta voi käsitellä vain muutaman käsitteen kautta.

Dinosaurusaiheinen kuva toimii lasten kanssa hyvin draaman kaarta havainnollistavana visualisointina. Dinosaurusta tarkasteltaessa kannattaa kiinnittää huomio myös dinosauruksen hampaisiin. Ne ikään kuin pureutuvat katsojaan kiinni eli saavat katselijan huomion kiinnittymään elokuvan tarinaan. Alussa tapahtumat sysätään liikkeelle, keskikohdilla tapahtumat huipentuvat ja lopussa tilanteet ratkeavat ja tapahtumat saatetaan päätökseen.

Elokuvakerronnan perusteita

Elokuvalla – kuten kaikilla muillakin taiteenlajeilla – on oma kielensä. Nämä elokuvakerronnan säännöt ovat juurtuneet mieleemme, koska olemme nähneet elämämme aikana niin paljon eläviä kuvia. Katsoessamme elokuvia tajuamme alitajuisesti, mitä tekijät ovat halunneet sanoa. Kuvakerrontaa voidaan lähestyä kahdesta eri näkökulmasta:

1. Elokuvaan voidaan luoda sisältöä ja merkityksiä muokkaamalla ruudussa näkyviä asioita. Näihin kuuluvat muun muassa kuvan sommittelu, kuvakulmat ja kuvakoot, värit ja valot, lavasteet ja puvut sekä kameran ja näyttelijöiden liike. Tästä käytetään usein ranskankielistä teatteritermiä mise-en-scène, eli suomeksi näyttämöllepano.

2. Toinen tapa luoda merkityksiä on leikata kuvia peräkkäin. Aina kun kuva vaihtuu, katsojan aivot joutuvat reagoimaan muutokseen: mitä tuo voisi merkitä? Tätä tekniikkaa kutsutaan ranskalaisella termillä montage, joka suomennetaan usein montaasiksi. Yhtä hyvin voidaan puhua elokuvan leikkaamisesta.

Vaikka puhumme elokuvasta, kuuluu elokuvakerrontaan olennaisesti myös ääni. Joidenkin mielestä ääni on tasaveroinen keino kuvan rinnalla. Taitavalla äänikerronnalla on mahdollista syventää ja jopa muuttaa kuvan merkitystä.

Elokuvakerronnan kielioppisääntöjä voi opetella parhaiten katsomalla laatuelokuvia ja tekemällä omia videoita. Kameran ja tietokoneen avulla harjoitteleminen on vaivatonta ja nopeaa. Kun laitteet on hankittu, ei kuvaaminen edes maksa käytännössä mitään. Kannattaa kokeilla myös kännykän ja tablet-laitteen käyttämistä, vaikka niiden ominaisuudet ovatkin hieman rajoittuneita. Paras videokamera on se, joka sattuu olemaan mukana.

Kuvakoot

Elokuvantekijät käyttävät yleensä kahdeksanportaista kuvakokojärjestelmää. Kuvakokojen ja niiden lyhenteiden muistaminen helpottaa filmiryhmän työskentelyä, kun kaikki puhuvat samasta asiasta. Kuvakokoja kannattaa vaihdella, sillä se tuo kerrontaan eloisuutta. Leikkauksessa kuvakoon täytyy kuitenkin muuttua tarpeeksi, vähintään kaksi kuvakokoa – ei siis esimerkiksi kokokuvasta suureen puolikuvaan. Muuten kuva tuntuu vain ”nytkähtävän” kummallisesti.

Lähikuvia ei kannata käyttää liikaa. Yleensä lähikuvat ja erikoislähikuvat varataan kaikkein voimakkaimpia hetkiä varten. Esimerkiksi lähikuva ihmisen kasvoista paljastaa tunteet ja saa myös katsojan eläytymään voimakkaasti.

1. Yleiskuva YK: Näyttää maiseman tai ympäristön. Kuvassa voi olla ihmisiä, mutta he eivät ole pääroolissa.

2. Laaja kokokuva LKK: Kohde näkyy ympäristössään.

3. Kokokuva KK: Ihminen näkyy kokonaan. Jalkojen alapuolelle ja pään yläpuolelle jätetään vähän tilaa.

4. Laaja puolikuva LPK: Ihminen on rajautuu reisistä polvien yläpuolelta.

5. Puolikuva PK: Ihminen kuvattu suunnilleen navasta ylöspäin. Käytetään yleensä puhetta ja vuorosanoja kuvattaessa.

6. Puolilähikuva PLK: Tiivistetty puolikuva. Ihminen rajautuu rinnan korkeudelta. Ympäristö jää melko tunnistamattomaksi.

7. Lähikuva LK: Kasvot paljastavat henkilön tunteet. Merkitykselliset repliikit kuvataan yleensä lähikuvassa. Rajataan niin, että hartiat näkyvät.

8. Erikoislähikuva ELK: Korostetaan tiettyä asiaa, katsetta, surullisia silmiä tai hermostuneesti pöytää naputtavia sormia.

Kuvakulma

Yleensä kuvattaessa kamera pidetään ihmissilmän korkeudella. Erilaisilla kuvakulmilla voi kerrontaan tuoda dramatiikkaa ja ilmaista esimerkiksi valtasuhteita.

Alakulmasta kuvattu kohde korostaa kuvattavan mahtavuutta, vahvuutta tai pelottavuutta. Käyttämällä yläkulmaa voi korostaa kohteen henkistä tai fyysistä pienuutta. Miettikää, kumpi kohtauksen henkilöistä on mahtavampi. Miksi?

Jatkuvuus

Kun keksittiin elokuvan leikkaamisen mahdollisuudet, elokuvakerronnasta tuli sujuvampaa. Vaihtelemalla kuvakokoja ja kuvakulmia, elokuvasta tulee dynaamisempi ja katsojaystävällisempi. Kuvaliitos tuo kuitenkin mukanaan uuden haasteen: miten leikkauskohdasta saa mahdollisimman sujuvan ja huomaamattoman

Perussääntönä kuvakoosta toiseen leikatessa, voi pitää vähintään kahden kuvakoon muutosta. Toisaalta myös liian suuri hyppäys kuvakoosta toiseen, näyttää katsojan silmissä oudolta. Hyvin yleinen yhdistelmä on esim. Yleiskuva – kokokuva – puolilähikuva.

Katso myös

Elokuva

Elokuvaharjoituksia

Yksinkertaisille elokuvaharjoituksille ja opetusvideoille on aina käyttöä. Nämä harjoitukset ovat sovellettavissa sopiviksi eri ikäisille.

Videokerronnan uudet muodot

Kymmenessä vuodessa elävän kuvan rooli on muuttunut. Netti on täynnä liikkuvaa kuvaa, ja jokaisen on mahdollista tuottaa omia videoita.