Tulosta tämä sivu

Tänä vuonna palautetta ovat antamassa:


Ohjaaja/näyttelijä Lauri Nurkse valmistui Taideteollisen korkeakoulun elokuvaohjauksen linjalta vuonna 2005. Nurksen ohjauksiin kuuluvat mm. tv-sarjat Kumman kaa, Uutishuone, Tappajan näköinen mies, Kiiltokuvia sekä elokuvat Sooloilua ja Veijarit. Parhaillaan Nurkse ohjaa Yle Draamalle "Toisen kanssa" -tv-sarjaa.

 

Petri Kotwica on ohjaaja-käsikirjottaja. Hänen uusin elokuvansa Rat King valittiin huhtikuussa 2012 New Youkissa järjestettäville Tribeca-festivaaleille. Muita hänen töitään ovat mm. Musta jää (2007), Koti-ikävä (2005).


Saara Cantell on valmistunut elokuvaohjaajaksi Taideteollisesta Korkeakoulusta. Vuonna 2011 hän väitteli  taiteen tohtoriksi, aiheenaan lyhytelokuvan kerrontakeinot. Cantell on ohjannut lukuisia palkittuja lyhytelokuvia, lasten televisiosarjoja sekä neljä pitkää elokuvaa: Unna  & Nuuk (2006), Kohtaamisia (2010), Tähtitaivas talon yllä (2012) ja Ainoat oikeat (ensi-llta joulukuussa 2013). Kesällä 2013 Cantell ohjaa viidennen pitkän elokuvansa, lastenelokuvan Onneli ja Anneli (ensi-ilta tammi-helmikuussa 2014). Saara Cantell on palkittu sekä Vuoden elokuvaohjaajana että Elokuvataiteen valtionpalkinnolla.

 

Mia Halme on dokumenttielokuvaohjaaja. Hänen tuorein ohjauksensa on Jussi-palkittu Ikuisesti sinun (2011). Halme on valmistunut ohjaajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta ja on samassa paikassa nyt dokumenttilinjan lehtorina. Ohjaamisen, kuvaamisen ja opettamisen lisäksi hän on pitänyt useita dokumenttityöpajoja nuorille.

 

Hanna Bergholm on elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hänen töitään ovat mm. Gorilla (2009), Reetta ja Ronja; lasten draamasarja (2009), Varjot (2009), Mun Lappi (2005).

 

Saara Saarela on valmistunut elokuvaopinnoista Pariisista sekä Taideteollisesta Korkeakoulusta ohjaajaksi. Saarela on ohjannut mm. elokuvat Kuningas Hidas, Hengittämättä ja Nauramatta sekä Väärät Juuret. Hän on myös ohjannut palkittuja lyhytelokuvia ja useita elevisiosarjoja mm. 2001 parhaan tv-draaman Telvis-palkinnon saaneen Kultakuume.com ja komedian Juurikasvua (2009) sekä Arte-kanavan vuoden 2010 katsotuimman ranskalaisen draaman, poliittisen jännärin Venetsialainen. Tällä hetkellä hän käsikirjoittaa pitkää teatterielokuvaa Ranskaan.

 

Selmä Vilhunen on käsikirjoittaja ja ohjaaja. Hän on valmistunut Turun ammattikorkeakoulun elokuvaosastolta. Tällä hetkellä hän tekee elokuvaa Suomen viimeisestä runonlaulajasta.


Marjut Komulainen on ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä. Hänen töitään ovat mm. lyhytelokuva Koiravarkaat, tv-sarja Pieni rakkaustarina, Siamin tytöt, Tiina, käsikirjoituksia mm. tv-sarja Pesärikko, Dunckerin kersantti, tv-elokuvat Kaukaisenmaan prinssi, Täysin syytön, Tapporahat ja näyttelijänä mm. tv-elokuvissa Klooni ja Kolme valhetta.

 

Kari Juusonen on animaatio-ohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän on tehnyt animaatiota kohta kaksikymmentä vuotta, sekä lyhyttä että pitkää animaatioelokuvaa. Tällä hetkellä Kari työskentelee Angry Birds -animaatiosarjan parissa. 

 

Laura Palosaari on valmistunut Turun taideakatemian animaatiolinjalta ja Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriosta. Hän on työskennellyt mm. animaattorina ja animaatio-opettajana.